Puerto lopez

Lääkärin määräämä parin päivän pakkolepo Quitossa vietettiin astetta paremmissa majoitusliikkeissä, pitkälti vaakatasossa sängyn ja sohvan pohjalla. Pitkäksi venynyt Quiton vierailu imi reissaajasta mehut sairastelun myötä ja fiiliksetkin alkoivat olemaan loppua kohden melko mollivoittoisia. Elopainoakin olemattomasta varrestani tipahti kaiken riemun keskellä rapiat 5kg, parasiittien nauttiessa oman osansa napaani työntämästäni energiasta. Pillereitä on popsittu siihen tahtiin, että otukset ovat toivon mukaan kaikonneet. Olotila alkaa ainakin normalisoitumaan pikku hiljaa...

Matka Quitosta Ecuadorin rannikolla sijaitsevaan pieneen kalastajakylään, Puerto Lopeziin oli ikään kuin uusi alku matkallamme. Tien päälle lähdimme hyvin levänneenä, sekä myöskin mitä parhaimmissa tunnelmissa. Alkumatka sujuikin intoa puhkuen ja mp3 soitinta huudattaen. Quiton ruuhkista selviämiseen turhaantui kuitenkin pari tuntia ja heti kärkeen oli melko selkeää, että 7h bussimatkamme tulee venymään rankasti.

Kaupungista poispääsyn jälkeen ilahdutti ikkunasta auenneet vuoristomaisemat. Samalla hengenahdistusta aiheutti aikataulua kirimään lähtenyt kuljettajamme, joka uhmasi kaikkien luonnonlakien lisäksi myös tervettä järkeä ja itsesuojeluvaistoaan ohjastaessa linjuriautoamme mutkaisilla vuoristoteillä. Ajatuksissa oli edellisillan googlen kuvahaun tulos kyseisesen buusfirman nimellä. Kuvissa linja-auto pötkötti rotkon pohjalla kyljellään lunastuskunnossa. Matka taittui tasaisen tappavaan tahtiin ja vielä 7h taivalluksenkin jälkeen fiilikseni olivat mitä parhaimmat. Quito, kylmyys ja taudit takana, rannikko, lämpö ja uudet tuulet edessä...

Kun pikkuhiljaa alkoi selviämään, että kulkupelimme on pitkälle kolmatta tuntia myöhässä ja määränpäässä odottaisi vaihto toiseen linjuriautoon, jota tuskin enää olisi saatavilla, alkoi turhautuneisuus hiipiä puseroon. Kuljettaja päätti piristää olotilaani katkaisemalla kaiken mahdollisen ilmankierron, sulkemalla oven ohjaamon ja matkustamon välillä, sekä vääntämällä ämyrit kaakkoon. Latinorenkutus soi niiiin kovaa, että minun oli peitettävä korvani. Ilma oli melkoisen painostavaa hengittää ja ajatukset synkkenivät jälleen. Jo pari viikkoa jatkunut (ja täysin odotettu) musta jakso ei suostunutkaan taittumaan. Oli äitiä ikävä!

Bussi saapui Mantan kaupunkiin 2,5tuntia myöhässä ja kuten olettaa saattoi, viimeinen jatkoyhteys Puerto Lopeziin oli mennyt. Alle siis viimeiselle 110km taipaleelle taksi. Kuski ei ollut liikenteessä tuntipalkalla, eikä hän ilmiselvästi maksanut hikisen Hyundainsa löpöjä omasta taskustaan, sen verran tarmokkaasti hän kierrätti kulkupelimme konetta Ecuadorin yössä. Olin melkovarma, että hommat menee muutenkin niin hienosti putkeen, että joko 1)löydän itseni ennen pitkää katollaan olevasta Hyundaista, tai 2)tulevassa majapaikassamme ei ole 24h respaa ja olen reissannut yli 12h viettääkseni yöni katuojassa. Kämppä meille onneksi yön tunteina majatalostamme osoitettiin ja raahauduimme huoneeseemme väsyneinä ja onnellisina. Jossain vaiheessa onni yleensä kääntyy, kunhan jaksaa pitää suunpielet kohti kattoa ja mielen avoimena.

Yöllä hämmennystä aiheutti ensin kattoparruja pitkin hiipineet ja inisseet rotat ja myöhemmin kaverini sänkyyn hyökännyt mutainen sammakko. Onneksi ensin mainitut osoittautuivat jo ennen unten maille könyämistä katolle pesiytyneiksi linnuiksi (vihaan hiiriä, rottia ja muita jyrsijöitä!!!! Pääosa linnuista on ihan jees). Sammakko on edelleen mystinen, mutainen ja näkymätön. Otusta ei kumpikaan meistä nähnyt (nukuin tulpat korvissa kuin lapsi), mutta mutaiset jäljet kaverini lakanoilla osoittavat kiistatta jonkun elikon sängyssä vierailleen (kaverillani oli konkreettisesti liskojejen yö). Pudotus 5 tähden Howard-Johnsonista oli tyly, mutta näin parin päivän jälkeen voin todeta nykyisen majoituksemme täyttävän kaikki majoitukselle asettamani vaatimukset vähintään riittävästi. Peiton alla on lämmin, yöllä on pimeää ja hiljaista, katto ei vuoda ja suihkusta tulee lämmintä vettä.

Puerto Lopezin ensimmäisenä aamuna aurinko näyttäytyi toden teolla pitkästä aikaa. Aamulla pääsin myös nauttimaan viikon tauon jälkeen kupin kahvia. Mieltä lämmitti seuraavalle päivälle varattu sukellusreissu ja pisteeksi iin päälle nykäisimme rannan lepotuoleilla pari-kolme olutta, samalla auringon paistetta ihmetellen. Fiilis oli vahvasti sen suuntainen, että kurjempi kausi on taakse jäänyttä elämää ja taas päästään kunnolla reissaamisen makuun. Kieltämättä ihan kivasti tuon aamupäivän jälkeen on mennytkin, vaikkei ihan koko loppu visiitti Puerto Lopezissa ollutkaan pelkkää satua. Ainoat tahrat tähän tuhkimotarinaan aiheutti auringon totaalinen kaikkoaminen ja melko epämääräinen sukellusreissu.

Oli reilun kuukauden jälkeen todella mahtavaa päästä jälleen meren syvyyksiin. Vesi oli melko kirkasta ja vaikkei kaikkein makeimpia seudulla liikkuvia mereneläjiä pinnan alla onnistuttukkaan bongaamaan, niin mm. muutama iso kilpikonna uiskenteli vastaan. Paluumatkalla ajelimme myös pitkän pätkän kolmen ryhävalaan rinnalla, melkoisen kokoisia otuksia! Reissun henkilökohtaisiin varjopuoliin kuului todella epäsopivat varusteet, jotka veivät suurimman ilon touhusta mennessään ja jätti pari rakkoa muistoksi.

Isoin murheenkryyni oli kuitenkin opas, joka rikkoi lähes kaikkia sääntöjä ja käytänteitä joita tiukasti kursseilla olemme opetelleet. Itse vedimme toki hänestä huolimatta niinkuin homma pitääkin vetää, mutta sivusta katsoen hirvitti tapa jolla kaksi seurueessa ollutta ensikertalaista veteen joutui (kolmella ei ollut minkäänlaista sertifikaattia. Kaksi heistä oli ns. intro-sukelluksella ja kolmas oli kertomansa mukaan käynyt kursit 6-vuotta aiemmin. Lupia ei toki löytynyt, mutta ilmeisesti riittävästi rahaa jotta opas hänet mukaan hyväksyi). Toisella sukelluksella toinen ensikertalaisista jäikin meidän huomaamme erään toisen sukeltajan kera. Ryhmämme hajosi puolessavälissä sukellusta kahtia, kun opas näki ison rauskun ja lähti seuraamaan sitä ilman, että puolet porukasta oli moisesta tietoisia. "Eksymisen" jälkeen noudatimme normaalia proseduuria ko. tilanteessa. Opas ei vastaavaa tehnyt, vaan jahtasi edelleen rauskua. Koska emme toimenpiteiden jälkeenkään saaneet havaintoa muista, otti kaverini kompassin kouraansa ja johdatimme itsemme ja meidän kylkeemme jääneen kaksikon takaisin veneelle. Opas ja kaksi noviisia käytiin poimimassa myöhemmin useiden satojen metrien päästä.

Vaikka googletimme kyseisen sukelluslafkan pikaisesti ennen reissulle lähtöä, teimme sen paluun jälkeen uudestaan. Syntyi vahva epäilys, että oppaamme ei välttämättä ollut pätevöitynyt duuniinsa ja harrastanut toimintaansa näin ollen luvanvaraisesti. Kaikennäköisiä suhareita tulee näemmä vastaan. Onneksi mitään vahinkoa ei kenellekkään reissulla syntynyt, sillä mitään välineitä lisähapen antamiselle, saati sitten haavan sitomiselle ei näyttänyt löytyvän. Oppia taas tulevaisuuteen ja lisää harkintaa kenen kanssa sukeltamaan lähtee.

Puerto Lopezissa pääsimme pitkästä aikaa myös treenaamaan ja mikäpä oli treenatessa kuvan kauniilla, lähes autiolla rannalla. Muuten hieman pilviset päivät menivät majoituksen riippukeinussa tai sängyssä makoillen ja kylällä nälän yllättäessä evästä nauttien. Matka jatkuu jälleen eteenpäin ja seuraava etappi löytyy n.30km päästä etelästä, surffauksesta ja juhlinnasta tunnetussa Montañitasta.