Cuscossa dinneripöydässä tuli pariin otteeseen juteltua muutaman kanadalaismimmin kanssa. Neidit olivat matkustamassa Perua juuri päinvastaiseen suuntaan, joten heillä oli tarina jos toinenkin kerrottavana kuvien kera paikoista jonne me olimme suuntaamassa. Mimmien näyttämistä kuvista Colca canyonin otokset näyttivät melko mahtavilta ja koska kokemukset edelliseltä kanjonilta (Grand canyon) jenkkilässä olivat mitä mahtavimmat, varasimme reissun.
Lähtöpaikkana toimi Arequipa. Koska kumpikaan meistä ei tykännyt juurikaan tästä muiden matkaajien hehkuttamasta kaupungista, varasimme Colca canyonille ainoastaan yhden päivän retken. Kahden päivän reissu olisi tiennyt yhtä lisäyötä Arequipassa ja se ei innostanut. Ei toki innostanut yhden päivän Colca canyonin reissun lähtöaikakaan, liikkeelle ampaistiin 0200. 4h melkoisen ahtaan minibussilla matkustelun päätteeksi päädyimme johonkin kyläpahaseen perinteiselle perulaiselle aamupalalle. Vaaleata leipää, voita, hilloa ja purukahvia. Silmät ristissä aamupalaa mutustaessa ja munakkaasta sekä puurosta haaveillessa mietin useita minuutteja, että jotain outoa vallitsevassa tilanteessa oli. Loin tyhjän katseen vieressäni istuvaan mieheen ja kun tarpeeksi keskityin kuuntelemaan miehen tarinoita, tunsin syvän tunneyhteyden ja havaitsin miekkosen puhuvan suomea. Ensimmäistä kertaa sitten heinäkuun ja New Orleanssin törmäsimme toisiin suomalaisiin. Juuri sen enempää ei jutua heidän kanssaan vaihdettu. Piristävää kuitenkin silloin tällöin huomata, että meitä katajaisen kansan kasvatteja liikkuu muitakin täällä päin maailmaa. Välillä tuntuu, että Etelä-Amerikkaa reissaa eurooppalaisista ainoastaan saksalaiset.
Aamupalamestalta itse kohteelle oli vielä melkoinen tovi minibussimatkustelua. Maisemat olivat kohdillaan ja niitä pysähdeltiin ihmettelemään silloin tällöin. Myös lähes jokaista tien varressa kyyhöttänyttä laamaa tai kauppiasta pysähdyttiin ihmettelemään, aiheuttaen itsessäni ja kanssamatkustajissani jo melkoisen koomisia tuskastumisen oireita. Colca canyoni on numeroiden mukaan Perun kolmanneksi vierailluin turistirysä ja siltä se vahvasti vaikuttikin. Busseja ja kamerat käsissään pyörineitä turisteja oli melkoinen määrä. Colca on yli kaksi kertaa Grand Canyonia syvempi (4160m), mutta mageista maisemistaan huolimatta ei se ollut vaikuttavuudeltaan lähelläkään Grand Canyonin tasoa.
Maisemien lisäksi kanjonilla ihmettelyä aiheutti siellä asusteleva Andienkondori, joka on maailman kookkain lentotaitoinen lintu. Hieno ilmestys kaarrellessaan kanjonin yllä. Henkilökohtaisesti reissun paras hetki oli päikkärit, joihin vaivuin kanjonin reunalla istuskellen ja musiikkia kuunnellen. Herättyäni jouduin toteamaan korkeuksissa paahtavan auringon voiman, naama punoitti pari päivää melkoisesti. Toinen kova juttu oli tunnin lilluminen kuumissa lähteissä keskellä kanjonia, mitä mageimmissa maisemissa.
Vaikkei paluumatkalla minibussin syövereissä veri juurikaan kyennyt raajoissa kiertämään, uni maistui melko mukavasti. Loppujen lopuksi ei ihan paras retki millään mittarilla, mutta silti tekemisen arvoinen. Tulipa nähtyä ja tehtyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti