Vanuatu

"Welcome to paradise boys!" Näillä sanoin meidät toivotti tervetulleeksi Vanuatun pääkaupunkiin Port Vilaan majapaikkamme aussi-isäntä Jack. Mies ei ollut väärässä, Vanuatu oli ainakin melkolailla lähellä maanpäällistä paratiisia: sää oli kohdillaan, vesi on puhdasta ja kirkasta, rannat täynnä maailman parhaimpia snorklaus- ja sukellusmestoja, luonto on upea, ruoka on hyvää ja ennenkaikkea puhdasta(kaikki on luomua lihasta kasviksiin ja yrtteihin), huikean rento meininki vallitsee kaikkialla, sekä jengi on toooodella ystävällistä ja mukavaa!

Ensimmäiset päivät Port Vilassa menivät täysin chillaillessa. Kiivas matkarytmi Uudessa-Seelannissa vaati palauttelua Vanuatun auringon alla. Kaupungin ytimellä ei ollut hirveästi tarjottavaa lukuunottamatta hienoja rantamaisemia ja rentoa meininkiä. Ytimen ulkopuolelle emme tällä erää vaivaantuneet lähtemään, vaikka nähtävää ja koettavaa olisi varmasti riittänyt.

Kokemuslistalle lisäyksenä Port Vilassa kertyi visiitti cava-baariin. Juuresta valmistettava juoma on paikallisten keskuudessa kova juttu ja kyseistä tuotetta tarjoavia baareja löytyy lähes joka kadulta. Cava-baarin voi paikallistaa kadulla heiluvasta hehkulampusta. Niin kauan kun lamppu on päällä, baarissa on cavaa tarjolla. Kyseessä on päihde, joka rauhoittaa mielen. Euroopassa myyminen on kriminalisoitu vuosituhannen alkupuolella, näillä nurkilla miesväestö litkii kovasti kurkun makuista ja kuraveden näköistä litkua melko tiuhaan tahtiin. Yhtään naista en nähnyt cavaa juovan, vaikka se nykyään onkin mahdollista. Pääsääntöisesti mammat operoivat tiskin toisella puolen. Cava-baarissa vallitsee musiikin sijasta syvä hiljaisuus tai hiljainen ja rauhallinen puheen sorina. Vilkkuvia discovaloja tai ylipäätään valoja ei baarista myöskään löydä. Aineen vaikutus on huomattavissa vielä seuraavanakin päivänä. Meidänkin osalta normi päikkärit venähtivät cavan maistelun jälkeen hieman pidemmiksi ja ennen kaikkea uni oli todella syvää.

Port Vilasta, Efaten saarelta jatkoimme edelleen maan sisäisellä lennolla koillisessa oleelle Espiritu Santon saarelle, Luganvillen kaupunkiin. Mesta osoittautui ehdottomasti yhdeksi reissun parhaimmista paikoista! Alkuun jatkoimme chillailua resortilla ja keräsimme voimia uuden vuoden viettoon, sekä vuoden viimeisenä päivänä synttäreitään viettävän reissufrendini vanhentumisriitteihin. Luganville on todella pieni kylä, joten maailmaa mullistavia uuden vuoden kemuja ei ollut tiedossa. Paikalliset juhlivat kodeissaan ja turistit lomarysissään. Niin teimme mekin ja ostimme ökyhintaiset dinnerikortit resorttime bbq-bileisiin. Sorruin bbq-buffaan pahasti ja söin yllättäen itseni kipeäksi. Tukalan olon lisäksi illan viettoa varjosti melkoista menoa pitänyt aussiporukka, joiden kanssa meillä ei löytynyt yhteistä säveltä vaikka kuinka yritimme päästä rommin ja tequilan avustamina samalle aaltopituudelle. Hyppäsin aussien kannustamana jopa kledjut niskassa altaaseen, mutta sekään ei auttanut pääsemään henkisesti mukaan kyseisen jengin menoon. Suoraan sanottuna melko paskat bileet.

Kokonaisuudessaan uv:n vietosta jäi kuitenkin ok fiilis loppuillan huikean huipennuksen myötä. Kun resortin valot olivat jo aussijengin ohella sammuneet, teimme satunnaisen kävelyretken läheiseen kylään. Perillä meno oli melkoisen huikeaa ja paikalle eksyneet gringot kirjaimellisesti revittiin mukaan kemuihin. Jonkinlaista paikallista punaista ilolientä kaadettiin muovipussista allekirjoittaneenkin kurkkuun, mutta nesteen vahvuus ei oikein vastannut paikallaolijoiden kuntoa. Jengi ei tahtonut pysyä pystyssä ja ne jotka pysyivät, kannattelivat maahan vajoavia parhaan kykynsä mukaan. Mitä lienee taikasieniä ollut uudenvuoden dinnerilöä tarjolla? Paikalla oli koko kylän väki pikkumuksuista vanhimpiin mummoihin. Osa tuntui olevan kuin transsissa ja aina en ollut varma miten päin jengillä oli silmät päässä. Parhaani mukaan tanssiessani paikallisten keskellä, kävi koko kylän jengi yksitellen toivottamassa hyvät uudet vuodet. Ne jotka eivät omin jaloin päässeet paikalle kannettiin eteemme. Mammojen antamat poskisuudelmat voisi kuvailla ranskalaisina poskisuudelmina, puolet naamasta oli kuolassa. Mahtava meininki ja huikea kokemus!!!
Vuoden vaihteesta palauduttuamme teimme loistavan keikan paikalliseen "lepakkoluolaan" Millennium caveen. Todella huikea mesta!!! Ensin dallailimme puolisen tuntia metsässä luolan suulle. Pilkkopimeässä ja lepakoiden asuttamassa luolassa kahlasimme seuraavat puolituntia. Perillä aukesi mahtava maisema joen virratessa syvällä metsän keskellä. Nautimme lounaan ja lähdimme etenemään jokea ja sen vartta pitkin syvemmälle metsään. Maisemat olivat käsittämättömän hienoja! Olo oli jopa hieman epätodellinen vuoronperään kiipeillessämme kallioilla ja uidessamme syvällä kanjonissa kulkeneessa joessa. Muutamat vesiputoukset ylitimme hyppäämällä suoraan niiden juurelle. Korkein hyppy keskellä mahtavinta luontoa lähti n.8metristä. Naamaan sattui jälleen kun hymyilytti niin paljon! Lilluessani joessa en voinut olla hyräilemättä "just another day in paradise" biisiä.

Hinnat Vanuatulla olivat täysin suomen hintoihin verrattavissa. Näin ollen ensimmäinen resorttimme oli halvin kaupungista löytynyt mesta, Coral quay resort. Reissun aikana eteen osuneiden asumusten listalla se kuului parhaimmistoon, muttei vetänyt vertoja jälkimmäiselle Espiritu Santon kodillemme, Beachfront resortille. Normaalisti budjettimme ei olisi taittunut paikan edullisimmasta kämpästä rosvoamaan130usd / hlö. Paikkaan tehdyn lounaskeikan yhteydessä kokeilin kuitenkin onneani ja kysäisin mahdollisuutta vähän huokeampaan hintaan ja sellaisen myös sain. Päädyimme maksamaan 20usd / hlö. Asiallinen hinta asiallisesta mestasta. Samaisesta paikasta hankimme reissufrendilleni synttärilahjaksi ajelun zego-veneellä. Pienellä, kevyellä ja ketterällä veneellä oli oikein hauskaa kurvailla.

Armottoman chillailun lisäksi kävimme uimassa parilla blue holella, joista Riririri nimeä kantanut mesta oli todella asiallinen! Päivän kuumuudessa syvän sinisessä ja viileässä vedessä lilluminen oli mitä parhainta ajanvietettä. Puun oksaan kiinnitetystä köydestä hyppiminen sai kolmekymppisestä miehestä sisäisen lapsen esiin, huikean hauskaa. Paikalla oli myöskin vedessä lilluneen taksikuskimme lisäksi ainoastaan pari paikallista junioria, joten metsän keskellä olleella lammikolla oli todella lungi ja hiljainen meno ja meininki. Paratiisimainen mesta.

Kovasti kehuttuja sukelluskohteita Vanuatulla olisi ollut enemmänkin, mutta hieman vaivanneen nuhan vuoksi päädyimme lopulta,käymään vain kuuluisimmalla, 2.maailmansodan aikaan uponneella loistoristeilijä S/S Coolidgen hylyllä. Paikallinen sukelluslegenda Alan Power omisti valitsemamme sukelluslafkan ja toimi henkilökohtaisesti kiesimme kuljettajana (setä on huhujen mukaan sukeltanut Coolidgella n.28000 kertaa 40 vuoden aikana!). Asiallinen sukellus, vaikka näkyvyys oli erityisesti paikalliset standardit huomioiden surkeat n.7m. Hilpeyttä herätti paksuun märkäpukuun, eristävään väliasuun ja huppuun sonnustautunut oppaamme, jonka mukaan 28asteinen vesi oli kylmää. Suhteellista.

Snorklailun kohokohta oli myöskin 2.Maailmansodan jäämistölle, Million dollar pointille tehty retki. Kyseinen mesta on täynnä jenkkien jälkeensä jättämää kalustoa. Kun sota oli ohi ja jenkit kaikkosivat paikalta, he upottivat mereen kaiken materiaalin joka ei mahtunut mukaan. Pohjassa lillui kaikennäköistä panssarivaunuista jeeppeihin,,trukkeihin ja veneisiin. Osa materiaalista nostettiin ja kunnostettiin paikallisten toimesta käyttöön tai varaosiksi, mutta iso läjä on jäljellä snorklaajien ja sukeltajien ihmeteltävänä. Kyydin paikanpäälle tarjosi paikallinen miekkonen pick-uppinsa lavalla ja meno siellä oli huieampaa kuin moni isolla rahalla ostettu  adrenaliininhuuruinen aktiviteetti reissun aikana.

Sapuska saarella oli pääsääntöisesti oikeinnhyvää, eikä paikallinen Tusker olutkaan maistunut yhtään pahemmalle. Kuten jo mainitsin, niin ruoan osalta Vanuatu on siinä mielessä huikea paikka, että kaikki raaka-aineet maaperän antimista ovat luonnonmukaisesti kasvatettu. Vapaina temmeltävät elukat imevät D-Vitamiinin taivaalta ja ruhosta, ei vitamiineilla vahvennetusta rehusta ja kasvimyrkyistä tahi E-aineista ei ole tietoakaan. Pistää arvostamaan tämän vierailun aikana nautittua ravintoa, jonka ravintoarvot ovat aivan takuulla eri luokkaa kuin S-marketin hyllyillä notkuvissa tehotuotetuissa jutuissa.

Päräyttävää saarella oli auringonlaskun aikaan taivaalle levinnyt syvänlila väri. Todella huikean näköistä. Hassumman näköinen ei ollut eteläisen pallonpuoliskon tähtitaivaskaan kun valosaasteen määrä oli ympärillä melkolailla minimissä. Yksi ehdottomasti parhaista asioista Vanuatulla oli sen asukkaat. Ihmisetmolivat huikean ystävällisiä. Kadulla dallaillessaan sai tuontuosta morjestella vastaantulijoita, ohiajavista autoista heiluteltiin jne. Uuden vuoden toivotuksia tuli niin ikään kaikilta ikään, kokoon, väriin tai paikkaan katsomatta. Ystävällisyys ei ollut "teennäistä" morjestelua, vaan paikalliset olivat oikeasti kiinnostuneita reissaajista. Kauaa ei ehtinyt nurkassa hiljaa istuskelemaan ennenkuin joku natiivi tuli veistämään juttua. Myöskään länkkärin paksu lompakko ei ollut kiinnostuksen kohteena, esim. tippi kulttuuria Vanuatulla ei ole, koska paikalliset eivät köyhyydestä huolimatta halua asettaamitseään eriarvoiseen asemaan. He jeesaavat kujalla olevaa, mutta palkkiota siitä on turha ajatella ojentavansa. Paikallisväestö puhuu sujuvasti isoa liutaa kieliä, kuten englantia ja ranskaa, joten kommunikointi onnistuu hyvin helposti.

Fuusiokielenä paikallinen virallinen kieli, bislama oli mielestäni todella hauska. Se pohjautuu 95% englantiin, mutta puhe ja kirjoitusasu on astetta "simppelimpi". Jos natiivit malttavat puhua bislamaa hitaasti, on se jollainlailla ymmärrettävissä englantia taitaville, rytmi tuppaa kuitenkin normipuheessa olemaan sen verran nopea, että yksittäisiä sanoja lukuunottamatta sisältö jää arvoitukseksi. Muutamia esimerkkejä mainitakseni:
Nambawan= Best (number one)
Wata=Water
Gud laef= Good life.
Tank yu=Thank you
Plis=Please
Sori=Sorry
Hamas?=How much?
Blong=Belong
Ripablik=Republic
Librari=Library
Mi glad tumas=I am very happy (me glad too much)