Lautta Wellingtonista Pictoniin oli aikalailla samankaltainen kuin vaikkapa Helsinki-Tallinna välillä operoivat vastaavat. Matka-aika, n. 3 tuntia, kului kahvia hörppien ja tarinoita veistellen. Perillä Pictonissa meitä odotti seuraavan parin viikon road tripin todellinen orja, uuden karhea Toyota Corolla. Hyppäsin hämmentyneenä ratin taakse, joka oli väärällä eli oikealla puolella. Tarpeeksi kun keskittyi, niin auto pysyi pääsääntöisesti oikealla, eli vasemmalla puolella tietä. Risteyksissä vilkun sijasta päälle räpsähtivät kerta toisensa jälkeen pyyhkijät. Muuten homma luisti ihan mukavasti, vaikka mielessä oli koko ajan ajatus siitä, että tekee jotain totaalisen väärää. Pienen totuttelun jälkeen ajokkimme kiisi vuoristoteillä melkoisen hienosti ja pyyhkijöiden käyttökin rajoitui loppua kohden entistä enemmän vain sadekuurojen ajalle. Satamakaupungista Pictonista jatkoimme matkaa hetimiten lounaan jälkeen. Lounas kylässä oli karmiva. Koska en muista paikan nimeä, suosittelen tässä yhteydessä paikalle eksyviä siirtämään nälkäänsä seuraaviin kyliin tahi kaupunkeihin. Välttäkää ainakin vetämästä Tacoja, toki ulkonäön perusteella kehoitan välttämään myös kalafileitä. Tomaattikeitto oli jokerivalintana kaiketi ainut seurueemme nauttima ruoka joka saa tällä erää edes tyydyttävän arvosanan. Ilmeisesti pussikeittoa ei kyseisen lafkan kokki onnistunut sentään ryssimään.
Heti ensimmäinen ajomatka Pictonista maisemareittiä pitkin Kaikouraan osoitti, että näkymät maassa ovat mitä mahtavimmat. Mitä etelämmäksi suunnatasimme, sitä hienommat tuntuivat olevan maisemat. Puolessa välissä ensimmäistä ajomatkaa otimme pit stopin kyläpahaseen, josta sattui löytymään päivystävä lääkäri. Reissufrendini nuhaflunssa oli jatkunut jo kuutisen viikkoa, eikä edellisen lekurikäynnin jäljiltä ollut muutosta parempaan nähtävissä. Siispä mies taas lääkärin pakeille. Odotellessamme autossa istuskellen, keskeytti intensiivisen ajatuksen juoksuni viereen parkkeeratusta ajoneuvosta kuulunut ääni. Autossa istuskellut tyttö kyseli niitä näitä ja juttelimme tovin. Keskustelu oli jossain määrin hämärä, mutta samalla ihan hauska. Lopputuloksena kyseinen jenkki skippasi vapaaehtoistyönsä paikallisella maatilalla, nakkasi kapsäkkinsä meidän kyytiimme ja suuntasi kanssamme kohti Kaikouraa. Siellä "hieman" oudoksi paljastunut mimmi hengasi kanssamme pari päivää, kunnes hän totesi ettei kemiat ehkä kohdanneet uusiutuneessa rytmiryhmässämme parhaalla mahdollisella tavalla. Analyysi oli myös meidän näkökulmastamme hyvinkin oikeansuuntainen ja jatkoimme parin päivän jälkeen taas matkaa kolmen koplana.
Kaikouraan meidät veti huhut maagisesta merenalaisesta maailmasta valaineen ja delfiineineen. Veteen asti emme kuitenkaan päätyneet. Sää oli koko ajan melko kehno ja merelle tehtävät ekskursiot röyhkeästi hinnoiteltuja. Päädyimme tekemään pari pientä kävelyreissua, joiden paras anti jäi alhailla leijailleiden sadepilvien taakse piiloon. Tulipa pällisteltyä hylkeitä lähietäisyydeltä ja uhmattua kuolemaa tai ainakin vakavaa loukkaantumista järjenvastaisella kiipeämisepisodilla. Listalta poimimme myös pari vierailtavaa viinitilaa ja tippukiviluolatyyppisen ratkaisun, kaikki edellä mainitut mestat olivat kuitenkin, konkurssissa, suljettuja, tjsp. Ihan hirveästi kyseisellä pikku paikkakunalla ei ollut tällä erää tarjottavaa. Parhaaksi anniksi jäi lenkki/kuntopiiri sateen jälkeisenä ensimmäisenä iltana auringonlaskun aikaan. Kyseisen rantatreenin aikana taivas oli ainoan kerran sen verran kirkas, että ympäröivät vuoret erottuivat täysin selvästi. Niiden näkyessä ja auringon laskiessa, Kaikoura on todella näyttävä kylä!
Kaikourasta matka jatkui läpi mahtavien maisemien kohti Hamner springsiä. Matkalla pysähdyimme useaan otteeseen ihmettelemaan toinen toistaan komeampia maisemia, sekä kerran myös melko massiivisen lammaskatraan tukkiessa tien. Näky oli silmiinpainuva kun 2010-luvun paimenet siirsivät koko tien peittänyttä lammaslaumaansa paremmille laitumille neonvärisissä surffikuteissaan. Koirat tekivät huikean hienoa duunia ohjatessaan määkijöitä halutunkaltaiseen toimnintaan ja suuntaan. Hamner springs näytti hienolle pikku kylälle, mutta aikaa siellä sompailuun emme juurikaan käyttäneet. Saavuimme illalla ja jatkoimme matkaa seuraavana aamuna. Välissä ehdimme käymään paikallisessa spassa, jossa pääsin ensi kertaa saunaan sitten heinä-elokuun vaihteen. Mestasta löytyi myös liuta kuumia lähteitä, joiden mineraalirikkaissa vesissä lilluimme sormet rypyille. Hostellilla törmäsimme suomalaisiin huippumimmeihin Essiin ja Emmaan. Muodollisuuksia enempää emme ehtineet juttua vääntämään, mutta kun molempien seurueiden matkasuunnitelmat osoittivat jouluaatoksi Queenstowniin, vaihdoimme yhteystietoja ja sovimme alustavasti yrittävämme eksyä samaan paikkaan aaton viettoon.
To be continued...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti