Kuten jo edellisessä tekstissä mainitsin, meni ensimmäiset päivät Montrealissa täysin palautumiseen. Kehoon viikon ajan syydetyn roskan ja moskan sijaan kauhoimme laatu safkaa, paikkailimme univajetta ja pistimme kropan hikoamaan tuskasta treenaamalla hostellin läheisessä puistossa. Juhannuksena oli tarkoitus rakentaa mökin rantaan pressusta sauna, mutta monen muun jutun ohella se jäi sillä kertaa tekemättä. Onneksi Montrealista löytyi "Finnish sauna" ja palautumista päästiin suorittamaan myös lauteille. Yllätykseksi saunan pieni, mutta kiukkuinen kiuas sai lämpötilan kohoamaan pahan hengen karkoittamiseksi vaadittaviin lukuihin, toki toisia samanlaisia löylyjä kyseinen kiuas tuskin tulee enää tarjoamaan. Rentouttavaa ja terapeuttista, edellisestä kerrasta oli vierähtänyt kuitenkin yli kaksi kuukautta. Hengistä relaksoitumista kävimme etsimässä elokuvateatterissa. Yritys meni hukkaan, leffa oli tolkuttoman huono! Vaikka Brad Pitt onkin pääosassa, niin säästäkää itsenne vaivalta ja skipatkaa World war Z. Tulipa käytyä kirkossakin (Basilique Notre-Dame de Montréal). Siellä esitetyn "valoshown" juoni oli huomattavasti parempi kuin em. leffassa, näyttelijä suorituksissa ei päästy aivan Hollywoodin tasolle. Pysyin hereillä melkein koko ajan.
Montreal itsessään oli mukava tuulahdus eurooppaa parin kuukauden aasian ja pohjois-amerikan matkailun keskelle. Kaduilla ja toreilla oli vaikea uskoa olevansa pohjoisessa amerikassa. Kieli vaihtui ranskaksi, arkkitehtuuri eurooppalaistui täysin ja jenkkiautot, -raflat, yms. kaikkosivat lähes täysin katukuvasta. Tykkäsin. Kohdallemme osui vielä täysin sattumalta Montrealin Jazz festivaalit, jotka toivat eloa ja esityksiä kaduille.
Suurena ruoan ystävänä olin maalittanut Montrealista pakolliset kaksi vierailtavaa ravintolaa: Le Bremnerin ja Garde Mangerin. Molemmat raflat ovat tv:stä tutun Chuck Hughesin mestoja. Chuck on niittänyt aikanaan mainetta todella kovien vispilän heiluttajien seurassa Iron chefissä ja hänen oma ohjelmansa Chuck's day off (Kokin vapaapäivä) tuli ulos myös Suomessa. Odotukseni olivat ehkä suhteettoman kovat, mutta ikävä kyllä jouduin pettymään molemmilla kerroilla. Ruoka oli toki erittäin hyvää, etenkin Garde Mangerissa. Molemmat paikat ovat keränneet superlatiivisia arvosteluja lukuisilla foorumeilla. Jotain kertoo myös se, ettei kumpaakaan ravintolaa korista pieninkään kyltti tai edes tarra josta ilmenisi että lähistöllä on ravintola. Pitää todella tietää mihin on menossa, vahingossa kumpaankaan mestaan ei eksy. Eikä pääsekkään, sillä pöytiin on usean päivän, jopa viikon jonot. Legenda Hughesista yhtenä suurimmista ei kuitenkaan elä mielessäni enää yhtä vahvana kuin ennen. Suomesta löytyy iso liuta kovempia tekijöitä safkan väsäämisen saralla. Yhtä kaikki, jos eksytte Montrealiin ja haluatte syödä hyvin, niin varatkaa pöytä Garde Mangerista (huom! ei tolkuttomille sniiduilijoille, lasku venähtää helposti ainakin toiselle sataselle)!
Mainittakoon vielä, että Montrealissa huokuu vapaamielisyys hyvin voimakkaasti. Sateenkaaria on joka kadun päässä ja yrtti tuoksuu jokaisessa kadun kulmassa. Liekö festareilla ollut osuutta asiaan, mutta yllätyin melkoisesti, että Kanadassa voi huumausaineita käyttää noinkin (täysin?) vapaasti. Kuitenkin oikein mukava ja eloisa kaupunki, ainakin jazzien aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti