Ensimmäinen etappi Vegasin jälkeen oli jo 40 minuutin ajomatkan päässä, Hooverin padolla. Vakuuttava rakennelma erittäin vaikuttavissa maisemissa. Kuuma, karu ja messevillä korkeuseroilla varustettu maisema oli muutenkin tälle reisulle taas yksi huikean erilainen ja todella mahtava näky. Padolla dallaillessa lämpömittari oli reilusti 40 paremmalla puolella, parhaimmillaan/pahimmillaan +45. Vaikka kroppa puski padolla kävellessä melko mukavasti nesteitä ulos ihohuokosista ja ilmastotuun autoon palaaminen tuntui pelastukselta, on hämmästyttävää miten nopeasti keho sopeutuu noinkin raffeihin lämpötiloihin. Ajellessamme kohti seuraavaa yösijaamme Williamsia (Arizonassa Grand canyonin kupeessa), päivälämpötila laski maltilliseen +30. Tuntui vähintään leudolle ja oikein mukavalle. Hotellihuoneessa ei tullut väännettyä edes ilmastointia päälle. Korisfinaalin kisastudion jälkeen tuli lähdettyä illastamaan tuttuun tyyliin shortseissa ja t-paidassa. +21 tipahtaneen lämpötilan myötä tuli kuitenkin kiire vetää ribsit napaan ja päästä lämpimään suihkuun. Ihmeellistä.
Tämänkertainen kotikaupunkimme Williams oli viimeinen pitäjä jota halkoi ainoana pääväylänä legendaarinen route 66 ennen uuden I-40 freewayn rakentamista lopulta senkin kupeseen. Todella pieni paikka, jota asustaa hieman alle 3000 kansalaista. Erityisesti Vegasin valojen ja hektisyyden jäljiltä kuitenkin oikein soiva mesta lyhyelle visiitille. Illastaessa erittäin asiallisen live-musiikin äärellä ainoastaan muutaman kanssaeläjän kera, tuli hämmästyttävän levollinen olo. Havaittavissa oli myös viimeksi vierailtuja metropoleja enemmän kiireettömämpää ja lungimpaa menoa, sekä aistittavissa "some southern hospitality". Nicaragualainen taksikuskimme Los Angelesissa totesi koti-ikävissään jotakuinkin näin: "this city ain't about anything else than money, and live is only work, work and work. Man can't enjoy his life here". Williamsin väestä ja meiningistä heijastuikin melkolailla enemmän elämän kiireettömyys ja sen pienistä iloista nauttiminen. Kaduille, baareihin ja ravintoloihin on lähdetty nauttimaan ruoasta, juomasta, musiikista ja seurasta, ei näyttäytymään ja vetämään naama irvessä ylihintaisia cosmopolitaneja. Rauhallinen ja aito meno kansan syvissä riveissä sopii paremmin allekirjoittaneelle ja samalla aloin jo haaveilemaan siirtymisestä Etelä-Amerikan puolelle. Em. taksikuski hehkutti elämän kiireettömyyttä ja aitoa iloa kotimaassaan ja omat kokemukset seudulta ovat täysin samansuuntaisia. Sieluni löysi kodin Etelä-Amerikasta jo vuosia sitten...
On täällä pohjoisessa amerikassakin kuitenkin erittäin mukavaa matkustaa. Yksi erittäin mahtava (paino sanoilla erittäin ja mahtava!) syy eksyä ainakin Arizonaan on Grand Canyon. Olen nähnyt kyseisestä kuopasta valokuvia ja videoita kyllästymiseen asti, mutta paikanpäälle päästyäni en kyennyt kuin huokailemaan hämmästyksestä. Pieni ihminen tuntee itsensä melko mitättömäksi kanjonin reunalla seistessään. Sanoin tai kuvin paikkaa ei pysty kuvaamaan, se pitää kokea. Hämmästyttävää, todella hämmästyttävää! Alunperin tarkoitus oli vaellella kanjonin pohjalle asti. Rankat lämpötilat ja pienoinen kiire jatkaa matkaa pyyhkivät kuitenkin tämän suunnitelman mennessään. Dallailimme kuitenkin iltapäivä retken Kaibab trailia Cedar ridgelle ja reissu oli jokaisen askeleen arvoinen. Polku pudottautui hieman vajaat 400m kanjonin uumeniin ja näkymät olivat käsittämättömän hulppeat. Kaunein pala luontoa, joka on verkkokalvoilleni tähän mennessä osunut. Lyhyen trekin lisäksi tsekkasimme kanjonilla liudan näköalamestoja ja katselimme yhden makeimmista kohdalleni osuneista auringon laskuista.
Parin päivän pysähdyksen jälkeen matka jatkuu jälleen. Aika näyttää mihin tällä osuudella päädytään kiertämään ja yöpymään. Seuraavat päivät kuluvat kuitenkin pääosin auton sisätiloissa ja lopullisena määränpäänä on Dallas, Texas. Matka taittuu tällä hetkellä Arizonan ja New Mexicon osavaltioiden rajan tuntumassa. Pit stopit on heitetty parilla Route 66:n legendaarisilla paikoilla Flagstaffissa ja Holbrookissa. Seuraava pysähdys lienee Albuquerquessa.
Ulkolämpötila +36, sisällä lähes pakkasen puolella. Ämyreistä raikaa suomirokkia ja maisemat vaihtuu tiheään mustan nuolemme taittaessa matkaa pitkin freewaytä. Life is good!
Toim.huom. ekat pari kuvaa Hooverin padolta, loput Grand canyonilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti