Rakas päiväkirja

Tahti on hiipunut matkanteossa melkoisesti. Kun paikat eivät vaihdu, eikä mitään mullistavaa tapahdu, niin ei blogikirjoituksiakaan oikein synny. Tässä kuitenkin ajan ja elämän kulkua täällä maailmalla viikon ajalta...

Westpunt, Curaçao, Hollannin Antillit

Sunnuntai 21.7.
07:45 Herään herätyskellon soittoon. Olo ei ole virkeimmillään, vaikka nukuin todella sikeästi. Vannon ääneen, että nukun päivän aikana vähintään kahdet päikkärit. Sängystä on kuitenkin pakko vääntäytyä ylös, 9:00 on sukelluskurssin teoriakoe ja viimeiset näytöt edessä.

Aamupalaksi puuroa banaanin ja kanelin kera. Kylkeen kuppi kahvia. Ohessa lueskelen uutiset hesarin ja iltasanomien sivuilta.

9:10 Kamat reppuun, reppu autoon ja menoksi. 15min ajomatkan jälkeen saavumme discover divingin päämajalle. Edellisillan kotitehtävät menevät muitta mutkitta tarkastuksesta läpi, eteen lyödään kurssin lopputesti. Saldona kolme väärää vastausta, joista kahta en pysty ymmärtämään millään tavalla. Tiesin vastaukset ja luulin vastanneeni toisin, mutta piirtämäni ruksit paperilla kertovat muuta. En voi ymmärtää...Läpi meni kuitenkin että läpsähti.

Sukellusvermeiden valmistelu kurssin viimeisiin testeihin. Tiedossa on varusteiden riisumista pinnalla ja n.7m syvyydessä, sekä suunnistamista pinnalla ja sukelluksissa. Kaikki menee hienosti ja ylävitosten jälkeen meille jää vielä reilusti happea lähteä ensimmäiselle täysin itsenäiselle sukellukselle. Käymme playa Lagunin edustan korallien tuntumassa. Kaikennäköistä meren elämää, makeimpana yksittäisenä oliona jonkin sortin ankerias.

12:20 Takaisin sukelluslafkalle, kamojen purku ja huolto. Nimet lokikirjaan ja todistukset kouraan. Asiallisen lounaspaikan etsintää ajelemalla ympäriinsä. Päädymme paikkaan jossa ei ole ruokalistoja, päivän lounas menu kerrotaan nopeahkosti ja hinnoista ei ole mitään puhetta. Tilaamme pari kala-annosta ja epäilemme, että fisulla tulee olemaan hintaa, emme vaivaudu kuitenkaan kysymään. Bändi käy veivaamassa pöydän vieressä, kalan syö nälkäänsä mukisematta. Vaikka Lounaaseen kuului vielä jäätelö, oli 92:den paikallisen rahan saldo yhtä paljon kuin edelliset kaksi lounasta yhteensä.

Kämpälle, paita narikkaan, napit korviin ja altaalle makaamaan. Uni tulee yllättävän nopeasti. Aurinko paahtaa kuitenkin sen verran rankasti kirkkaalta taivaalta, että kolmenvartin d-vitamiini annos riittää. Altaan kautta suihkuun ja terassille lukemaan kirjaa. Lukiessa tulee kuuma, joten väsään mangosmoothiet.

Lukeminen väsyttää, siirryn parvekkeelle virittämääni riippumattoon kuuntelemaan musiikkia. Soittolistalla on suomalaisia bändejä: pääasiassa Mokomaa ja Haloo helsinkiä. Uni hiipii taas yllättäen. Herään arviolta toista tuntia kestäneiltä päikkäreiltä, hiivin alakertaan ja istun ruokapöytään selailemaan netistä korisjuttuja. Kämppis valmistaa ruoaksi naudan biffit ja kasviksia. Paikallinen liha ei jostain syystä suostu toimimaan. Paistoi sen miten tahansa on tuloksena purkkaa. Annos on kuitenkin paljon edellispäivän vastaavaa parempi ja sen syö nälkäänsä hetkessä.

Ruoan jälkeen epämääräistä jutustelua ja tulevien kohteiden, lentojen, majoitusten, yms. selvittelyä.

Menen hetkeksi makailemaan riippumatolle, ihailemaan auringon laskua, kuuntelemaan musiikkia ja miettimään elämää ja erikoisia tilanteita. Auringon laskettua kirjoittelen tarinoita ja ajatuksia matkan varrelta muistiin. Nälkä yllättää taas, joten kuorin ananaksen ja syön sitä jogurtin kera.

Loppuilta menee tv:stä NBA:n kesäliigaa katsellessa ja jutustellessa. Kämppis menee nukkumaan, jatkan vielä tunnin verran kirjoittelua ja pelin katsomista.

Vääntäydyn sänkyyn, lunttaan kännykästä kellonajan: 22:45.

Maanantai 22.7.
07:30 Herään ensimmäisen kerran. Makailen sängyssä ja selailen uutisia netistä. Päätän kuitenkin jatkaa uniani.

09:45 Herään toistamiseen ja selailen taas uutisia ja ihmisten kuulumisia netistä. Nousen n.vartin päästä ylös ja väsään aamiaista: puuroa viinirypäleillä ja kanelilla, kylkeen kuppi appelsiinimehua ja kahvia. Aamupalan jälkeen luen kirjaa terassilla.

12:00 Äiti soittaa, juttelemme hetken. Isä ja toinen sisko lapsineen on myös langan päässä. Yhteyshaasteista huolimatta on mukava jutella ja nähdä muksuja. Käymme snorklaamassa rannassa. Kun on laitesukeltanut viimeiset 3päivää koralleilla, ei rannan elämä säväytä hirveästi. Suihkun kautta lukemaan kirjaa.

Väsään jääkaapin jämistä lounaan. Syntyy yllättävän hyvä, joskaan ei mieltäylentävä munakas. Lounaan jälkeen kartoitamme ja varaamme majoituksen seuraavaksi viikoksi. Löytyi erittäin asiallinen apartment, oikein sopivaan hintaan. Toivottavasti todelisuus vastaa kuvia ja kuvausta!

Saan viestin Suomesta. Viestittelen tovin, kunnes keitämme kahvit. Aurinko paistaa, on lämmin muttei kuuma (n.+33C). Päätämme polttaa kahvin ohessa sikarit. Ikävä kyllä Cohibat ovat ottaneet rinkassa sen verran iskua, että hommasta ei meinaa tulla mitään. Siirryn riippumattoon päikkäreille.

Aurinko paistaa edelleen mukavasti, lueskelen ja kirjoittelen terassilla. Siirryn hetkeksi sisälle vilvoittelemaan ja jatkamaan lukemista. Käyn tsekkaamassa kämppistä parvekkeella, siellä on kaikki hienosti. Mies chillaa asiallisella otteella. Otan lyhyen lepohetken riippumatolla, kuuntelen musiikkia ja ihailen maisemaa.

Levyttelyn jälkeen valmistelen dinnerin. Suunnitelmissa oli tonnikalasalaattia, mutta suunnitelma muuttuu kun avaan tonnikalatölkin. En tiedä mitä se sisältää, enkä edes haluan tetää. Haju on kuvottava ja tölkki sukeltaa suoraan roskikseen.

Vedän kevyen treenin auringon laskiessa, käyn suihkussa ja vedän dinnerin naamariin. Katson tv:stä dokumentin NBA-legenda Julius Ervingistä. Vien roskikset, kämppis kiikuttaa pyykit pesuun. Lueskelen, kirjoittelen, haen pyykit ja syön iltapalaksi jugurttia. Vääntäydyin nukkumaan kellon ollessa 23:50.

Tiistai 23.7.
06:45 Herään todella virkeänä. Kuten tiistainakin, jään kuitenkin sänkyyn makaamaan ja selailemaan uutisia kännykällä kunnes jatkan unia.

08:45 Herään toistamiseen, makoilen sängyssä ja tuijottelen kattoon seuraavat 45minuuttia. Nälkä kurnii ja lähden valmistamaan aamupalaa. Puuro on loppu, joten aamupalaksi on väsättävä munakas. Paistinpannu on tolkuttoman tiskivuoren alimmaisena, joten ryhdyn hommaan jota kammoan kotitöistä ehdottomasti eniten ja tiskaan kaikki astiat. Tiskauksen jälkeen väsään munakkaan ja hörpin ohessa kupin kahvia.

10:30 Edessä on majapaikan vaihto. Asuntomme Marazul dive resortissa oli todella asiallinen! Omaa rauhaa, suora näkymä merelle niin terassilta, kuin parvekkeelta, altaalle 15m, mereen 25m. Kelpasi olla ja asustaa. Nyt siirrymme kutenkin uusille sukellusvesille, Curaçaon pääkaupunkiin, Willemstadiin.

12:00 kamat kasassa, kämppä siistitty. Suihkun raikkaana autoilemaan ensin kohti Haton lentokenttää, jossa jatketaan kauppakassimme vuokraa vielä seuraavaksikin viikoksi.

Vuokrauksen jatkaminen sujui kivuttomasti, uusi kämppäkin löytyi kertaheitolla ja vaikuttaa heti kättelyssä oikein hyvälle. Tervetuliasijuomaksi pullo Polar-olutta ja kylkeen lounaaksi kanasalaatti. Ravintolana toimii kämpän viereinen "Mundo Bizarro" ravintola/kahvila/baarikombinaatio. Ulkoiselta ilmeeltään erittäin raffi ja tyylikkäs mesta, tykkään isosti! Safka tosin jätti toivomisen varaa, ainakin annoskoon puolesta.

Pikainen kotiutuminen kämppään ja kahvit tulille. Kämppis nukahti lepotuoliin kuin lapsi, eikä vastaa kyselyihin. Otan kirjan kainaloon ja suuntaan altaalle lukemaan ja hörppimään kahvia. Puolen tunnin päästä vielä osittain unessa oleva kämppis liittyy seuraan altaalle, luen vielä tovin ja lillun altaassa.

Freesaudun suihkun merkeissä iltaa varten. Suunnitelma on 6-vaiheinen: 1)pankkiin hommaamaan rahaa, 2)syömään, 3)kauppaan ostamaan ruokaa, 4)ostosten rahtaaminen kämpälle, 5)salille ja 6)kämpälle syömään ja lepäilemään. Suunnitelma toteutuu kutakuinkin täydellisesti. Rahan nostoa hankaloittaa unohtamani kortin PIN-numero ja ruoka on pahaa, muuten kaikki menee hienosti. Treeni on todella hyvä ja salilta löytyy sauna. Iltapalan jälkeen sängyllä on melkoisen hyvä makoilla, kirjoitella ja lueskella.

Lukeminen alkaa tökkimään ja silmät painuu kiinni, siispä unten maille.

Willemstadt, Curaçao, Hollannin Antillit

Keskiviikko 24.7.
Heräsin. Kello on edelleen repun pohjalla ja kaikenmaailman laitteet jotka aikaa näyttävät olivat sammutettuina. Aamupalaksi puuroa viinirypäleillä ja kuppi kahvia. Aamupalan ohessa luin takapihan aurinkotuolilla kirjaa. Luin niin kauan kunnes nälkä yllätti jälleen. Välipalaksi chorizoa ja keitettyjä munia.

Siirryimme altaan reunalle istuskelemaan. Ohjelmassa oli seuraavan lennon (30.7. 25minuutin lento Bonairelle) ja majoituksen varaaminen. Nälkä pääsi taas yllättämään selvitellessämme parasta majoitus-sukellus yhdistelmää. Väsäsin lounaaksi red currya kanalla ja kasviksilla. Ensimmäinen hyvä safka Curaçaolla, itseväsätyt ja ravintolasafkat mukaanlukien.

Ruoan jälkeen lähdimme dallailemaan kaupungille, ostamaan vettä ja selvittelemään sukellusvermeiden vuokrahintoja ja potentiaalisia sukellusmestoja. Samalla tuli pyörittyä ympäri Willemstadin keskustaa, rauhallista ja siistin näköistä, sekä melko kuuma! Käteen jäi litra nesteitä ja erittäin edullinen paikka vuokrata scubavermeet.

Dallailun jälkeen altaalle, jossa heti alkuun viilentymistä vedessä, perään hyvin ansaitut päikkärit ja lopuksi kirjan lukua. Välissä lisää vedessä lillumista sekä välipalaksi mysliä, jogurttia ja kuppi kahvia. Tämän jälkeen taas makoilua ja kirjan lukua.

Auringon lähtiessä laskuun heilahdimme salille, jossa taas oikein asiallinen treeni ja löylyt päälle. Treenin jälkeen oli loistava olo ja kroppa huusi taas energiaa. Näin ollen menimme syömään viereiseen Ginger-ravintolaan, jonka Tandoorikana toimi viinilasillisen kanssa ihan kivasti.

Päivä päättyi lukuhetkeen ja makoiluun sängyllä. Vuorokauden vaihtuessa uni hiipi silmiin.

Torstai 25.7.
Samat aamurutiinit uusi päivä. Ylös ja aamupala, kahvin kanssa hetki kirjan parissa.

Aamun toimien jälkeen kaupungille aikeena käydä vuokraamassa sukelluskamat keskiviikkona bongatusta liikkeestä. Ko. lafka oli kuitenkin kiinni, ovessa lappu "gone diving". Auto alle ja kohti itää, tarkoituksena käydä kaupassa sillä välin kuin sukelluskauppa avaa taas ovensa. Pysähdymme kuitenkin ennen kauppaa tien varressa olevaan sukelluspuljuun, josta lähtee kamat vuokralle todella edulliseen hintaan. Ensimmäinen sukellus suoraan samalta paikalta house reeffille. Ihan asiallinen, ei mitään spektaakkelimaista. Todella mahtavaa kuitenkin jälleen, olen koukussa tähän hommaan.

Kamojen pikahuolto, täydet tankit takakonttiin ja lounaalle kohti seuraavaa sukellusmestaa, Jan Thielin rantaa. Rannalle on pääsymaksu ja meininki astetta turistimaisempi. Ylihintainen kanawrappi naamariin ja tiedustelemaan parhaita paikkoja meren syvyyksistä. Erittäin asiallisen evästyksen jälkeenmeitä kehoitetaan skippaamaan Jan Thiel kovien virtausten vuoksi ja ajelemaan vielä syvemmälle itään "Tugboatille". Kannatti ajella. Tähän mennessä magein sukellus. Pohjassa maannut Tugboat oli täysin merenelämän valloittama ja hienon näköinen. Koralli oli alueella oli myös todella vaikuttava ja täynnä elämää.

Syvyyksissä viivyttiin lähestulkoon maksimiaika sallittuihin rajoihin ja vuokra-aikaan nähden. Kamojen palautus ja evästeeksi vuokraamon väeltä lähteä illalla Curaçaon yöhön. Ensin kuitenkin kaupan kautta kämpälle ja dinneriksi tortilloja. Illalla kun oli tarkoitus lähteä viihteelle, niin dinnerin kylkeen muutama "paikallinen" (Venezuelalainen) Polar-olut. Olutta kaupataan täällä 250ml tölkeissä, tölkin kyljessä oleva jääkarhu on vähintään yhtä uskottava kuin Suomen leijona. Polar ei ole ihan oluiden aatelia, mutta kyllä sitä kylmänä janoonsa juo.

Hyvissä ajoin meille kartasta osoitettuun yökerhoon, nimeltään Bermuda. Juomista, jutustelua ja pari väkinäistä tanssiliikettä, valomerkin jälkeen jutustelua kolumbialaisen porukan kanssa ja lopulta päätyminen heidän kanssaan toiseen baariin jatkoille. Vielä lisää juomaa ja jutustelua, kutsu viettää perjantaita kolumbialaisessa seurassa ja kieltäytymisen jälkeen kämpälle nukkumaan.

Perjantai 26.7.
Edellisillan venyttyä pitkäksi aamu menee pitkälti nukkuessa ja elpyessä, vaikka silmät pyrkivätkin avautumaan 9stä alkaen. Silloin herätyksen tarjoaa innokas siivoja, joka joutuu tällä kertaa jättämään pettyneenä meidän kämppämme väliin. Lyhyt aamuinen keskustelumme meni seuraavasti:
Siivooja: "HOUSKEEPING!!! HOUSEKEEPING!!!"
Minä: "We don't need housekeeping today"
Siivooja hieman pettyneeseen äänen sävyyn: "But its a big cleaning day..."
Minä: "We're sleeping"
Siivoja edelleen pettyneenä: "...and its free"

Herättyämme suuntasimme suoraan kaupungille syömään. Toivelistalla oli pizzaa, mutta etsinnöistä huolimatta sitä ei löytynyt. Sen sijaan vedimme kanawrapit. Koska kroppa huusi edelleen ravintoa, vaihdoimme paikkaa ja söimme lisää. Tällä kertaa eteen tuotiin beef carpaccio ja jonkin sortin antipasto lautanen.

Ruoan jälkeen altaalle lepäämään. Löysin altaasta mahtavan paikan, siinä makaillessa koko kroppa oli veden alla viileässä, ainoastaan kasvot jäivät pinnalle. Loikoilin paikallani piiiitkään ja nautin vedenalaisesta hiljaisuudesta. Lepohetkeni keskeytyi kuitenkin yllättäen ja brutaalisti: nukahdin ja kierähdin veteen, imaisten reippaanlaisesti vettä sieraimiini. Tyly herätys loistavalle chillailu hetkelle. Jatkoin samaa hommaa vakaammalla alustalla , aurinkotuolilla varjon alla.

Lepohetken jälkeen luin kirjaa kuin hurmiossa. Sivut loppuivat kesken ennenkuin kyllästyin. Koska ei ollut virtaa lähteä kylille, eikä kämpälläkään kummoista tekemistä, otin päikkärit.

Herättyäni kroppa huusi taas polttoainetta. Viereiseen raflaan tankkaamaan, tarjolle tuotiin jotain paikallista erikoiskalaa höysteillä. Raflan alakerrassa törmäsimme meille torstaina sukelluskamat vuokranneeseen jannuun. Istuimme toviksi juttelemaan ja ohessa maistoimme natiivin suosituksesta baarin bravuurit, mojiton ja valkovenäläisen valkosuklaalla. Hyvää oli, mutta tarjouksista huolimatta enempää emme tällä erää nautiskelleet. Seuraavana päivänä oli taas tarkoitus ryhdistäytyä ja treenata.

Kävimme vielä illan tullen kaupungilla kävelyllä ihmettelemässä menoa ja meininkiä. Hieman puolen yön jälkeen takaisin kämpälle ja vielä iltapala, sekä elämän ihmettelemistä ja maailman parantamista takapihan terassilla ennen nukkumaan menoa.

Lauantai 27.7.
Rytmit menivät yhden yön valvomisen ja sen jälkeisen elpymisen myötä hieman sekaisin, näin ollen ylös sängystä vasta 10 jälkeen. Toki melko pitkä tovi tuli vain makoiltua ja tuijotettua kattoa. Aamupala oman keittiön antimista, eli jo tunnetusti puuroa marjoilla, manteleilla, tai mitä nyt sattuukaan löytymään, sekä kuppi kahvia. Aamupalan ohessa havahtuminen salin nihkeisiin aukioloaikoihin. Paikka menee kiinni jo 14, joten treenaamaan olisi lähdettävä tuota pikaa. Treenienergiaa heti puuron perään vielä munakkaan muodossa. Ennen lähtöä lyhyt vilvoittelu altaassa ja brunssin sulattelu sängyllä makoillen.

Hyvä treeni huipentuu auringon paistatteluun ja sekalaiseen jutusteluun poreammeessa, sekä hikoiluun saunan lauteilla. Hyvän treenin jälkeen on vähän turhankin kova nälkä ja sorrumme virheeseen nimeltä buffetti. Vaikka ruoka onkin yllättävän hyvää ja laadukasta, en voi itselleni mitään: syön rutosti liikaa! Paluu kämpälle ja kärsimys sekä katumus alkaa. Päikkäreitä ei voi nukkua selällään, koska vatsa on aivan liian täysi, sattuu.

Reilun tunnin päikkäreiden jälkeen olo on edelleen kuin syöttösialla. Ei auta valittaa omaa tyhmyyttään. Vaikka mieli tekisi kärsiä vielä tovi sängyn pohjalla, päätän kämppiksen kannustuksesta nousta ylös ja rankaista itseäni lähtemällä liikenteeseen. Suuntaamme kohti saaren länsiosaa ja siellä sijaitsevaa kansallispuistoa.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, puisto on suljettu. Ajelemme tovin takaisinpäin ja pysähdymme rannalle loikoilemaan. Ihmetystä aiheuttaa pelikaani, joka tekee syöksyjä rantavedessä aivan uimareiden keskelle. Hienon näköistä. Ranta on muutenkin komea ja laskeva aurinko tekee maisemasta vielä upeamman, kelpaa katsella.

Auringon laskeuduttua ajelemme kämpälle ja väsäämme vielä iltapalaa, vaikka allekirjoittaneen pätsi on edelleen buffetin totaalisesti turvottama. En voi kuin yhtyä Forrest Gumpin sanoihin: stupid is, who stupid does... Nukkumaan mennessäni vannon, etten syö buffassa enää koskaan!

Yhteenveto
Tälläisenään meininki täällä on aika lunkia. Välillä touhutaan enemmän, sekä aina ja varmasti kompensoidaan touhuilut ottamalla iisimmin. Homma menee pitkälti ruokailusta ruokailuun, mitään muita kiinnekohtia päivissä ei oikein tahdo olla. Sukellukseen olemme jääneet molemmat pahasti koukkuun ja se tulee varmasti näkymään koko loppureissun ajan. Seuraavalle viikolle on tiedossa 2-3 sukellusta joka päivä. Mainittavan arvoista kaiken lepäilyn ja altaalla makoilun lisäksi on liikunta. Olen äärimmäisen kiitollinen, että minut on siihen tutustutettu jo alle kouluikäisenä ja että se on kulkenut mukanani koko pienen ikäni. Hyvästä treenistä saatu fiilis on tunteista parhaita ja pitää miehet maailmalla edes jonkunlaisessa ryhdissä.

Lopuksi vielä lyhyt keskustelu maanantai aamupäivältä:
"Mennäänkö me tänään sinne kansallispuistoon?"
"En tiedä, voi olla että on vähän liikaa yhdelle päivälle"
"Niin, onhan meillä tässä kaikennäköistä, pitää postissa käydä ja salilla. Pitäis varmaan jossain välissä ehtiä syödäkin"
"Niin ja pyykit pitää viedä"
"Aivan, sekin vielä"
"Niin ja ota huomioon, että kello on kohta varmaan 12 ja sä puhut miehelle joka on tähän mennessä saanut itsensä uima-altaaseen, täältä pitää tulla poiskin"

Big Easy

Big Easy, New Orleans ja ensimmäinen yli viikon pysähdys samassa paikassa. Pysähtyminen hetkeksi tuli tarpeeseen. Vaikkei matkanteko tähänkään mennessä ole suorittamisesta käynyt, oli takki New Orleansiin saavuttaessa melkoisen tyhjä. Eikä ehkä vähiten Buffalon lentokentällä vietetyn yön jäljiltä. Tällä visiitillä keskityimmekin n. 80% ajasta ottamaan iisisti. Nukuimme pitkään, lueskelimme ja makoilimme. 10% meni kehon hyvin vointiin. Löysimme kämpän lähistöltä erittäin edullisen ja asiallisen salin, 504 fitness at Falstaffin. Päivät rakentuivat pitkälti treenin ympärille. Hyvän treenin tueksi vedimme reilun viikon verran terveellisintä muonaa mitä ehkäpä yksikään reissaaja on koskaan syönyt. Loppu ajasta meni kaupungilla pyörimiseen.

Keli New Orleansissa oli todella hiostava! Paita oli läpimärkä pelkästään jos erehdyit ajattelemaan. Ilmankosteus oli sademetsien lukemissa ja lämmöt reilussa 35:ssä asteessa. Ukkonen lisäsi painostavuutta ilmaan ja paukutteli runsaan sateen kera päivittäin.

Majoituksemme, India house hostel oli ensimmäinen maja joka sisälsi hieman reissaamisen fiilistä ja tunnelmaa. Kämpässä asustelivat Riku ja Tunnakin Madventuresin jenkkipätkällä. Pojat tiesivät kertoa, että paikka on entinen bordelli. Huoneita ainakin oli paljon ja yleinen fiilis oikein lungi. Harmaita hiuksia kämpässä aiheuttivat tuhottoman monet puremajäljet, joita ilmestyi päivin ja öin. En pysty edes veikkaamaan mitkä kaikki otukset minua kolusivat, mutta puremajäljet olivat melko roisit ympäri kehoa.

Kaupungissa näkyy vielä aika selkeästi Hurrikaani Katrinan jäljet. Kävimme paikallisessa IMAX teatterissa sivistyttämässä itseämme Katrinasta tehdyn dkumentin (Hurricane at the bayou) merkeissä. Hurrikaani väisti New Orleansin kantakaupungin, mutta tulvavallien petettyä vettä oli myrskyn jälkeen kaduilla yli 4metriä. Iso osa lähiöiden taloista on jäänyt autioiksi ja mätänee paikoilleen. Iso liuta kämppiä on myös pistetty matalaksi ja joitakin kunnostettu. Kirjo on useilla kadunpätkillä melkoinen. Myös tiet itsessään ovat melkoisen huonossa kunnossa, epäilemättä voimakkaiden tulvien jäljiltä. Heti kaupungin ulkopuolella myös hurrikaanin suoranaiset vaikutukset ovat nähtävissä. Kivijalkoja ja perustuksia seisoo vierivieressä, muut rakenteet ovat lähteneet tuulten mukaan. Karua jälkeä ja hurjaa touhua. Vetää hiljaiseksi.

Kuuluisa French quarterin alue ja siellä sijaitseva maineikas Bourbon street on kunnostettu asiallisesti. Viihtyisää ja hienonnäköistä seutua. Samaa ei voi sanoa muusta kantakaupungista ja sitä ympäröivistä lähiöistä. Kaiken kaikkiaan hieman kurjan oloinen mesta, toki aivan syystä. Bourbon street itsessään oli iso pettymys. Odotin Jazzin vastinetta Memphisin blues-kadulle, Beale streetille. Siinä missä Beale streetilla oli tunnelmaa, tunsi Bourbon steetillä olevansa aikuisten (turistien) huvipuistossa. Muutama asiallisen oloinen paikka toki senkin varrelta löytyi ja meno lauantai-iltana oli kokemisen arvoinen. Päivädallailut menivät pääosin Brittiläisen graffittiartistin Banksyn katutaidetta etsiskellessä kaupungin eri kulmilta. Pääosa miehen piirroksista on päällemaalattu, tai rakennus on purettu alta. Muutaman onnistuimme kuitenkin löytämäänkin.

Kaupungilla pyörimisen lisäksi teimme reissun suolle ja se osoittautui erittäin asialliseksi. Hyvä meininki ja opas, sekä ennenkaikkea komeaa luontoa ja siellä eläviä otuksia.

Yhdeksän päivää pidempään New Orleansissa ei olisi jaksanut olla ja into oli jo kova päästä jenkkilästä kohti etelää. Ensimmäinen stoppi osui Curaçaolle, Hollannin antilleille. Viikko täällä on takana ja voin sanoa, että nyt on elämä kohdillaan! Palailen paikasta ja aiheesta myöhemmin...

Karttaa pukkaa

Kanadan kierros on takanapäin. Tällä hetkellä ajan kulumisesta nautitaan taas jenkeissä, New Orleansissa.

Buffalon lentokentällä, sniiduiltaessa ja odotellessa yön yli (12h) lennon lähtöä, väsäsin aikani kuluksi travellerspoint.com sivustolle kartan retkestäni.

Tuolta löytyy: http://www.travellerspoint.com/member_map.cfm#/tripid/475553

Niagara Falls

Little did I know...Käsitykseni Niagaran putouksista olivat melkolailla erilaisia kuin todellisuus tällä visiitillä osoitti. Putouksissa itsessään ei ollut mitään niin spektaakkelimaista tai jotain mitä en olisi kuvista nähnyt. Kaikki muu niiden ympärillä oli. Ensinnäkin ennen majoituksen ja bussilippujen varaamksta en tiennyt, että Niagara falls on kaupunki. Tai itseasiassa kaksi kaupunkia, toknen Ontariossa Kanadassa ja toinen joen toisella puolella New Yorkissa Yhdysvalloissa. Me seikkailimme Kanadan puolella. Kaupunki on putouksia lukuunottamatta kaikkea sitä, mitä yritän matkustaessani välttää. Maanpäällinen helvetti! Kaikki maailman sirkushuvit, pikaruokaraflat, vahakabinetit, yms. tungettuna aivan liian pieneen tilaan ja erityisesti aivan liian lähelle niinkin mahtavaa luonnon muovaamaa ihmettä kuin Niagaran putoukset. Loistava isäntämme Patrick puhui kauniisti "disneylandista", minä sanoisin, että kuvottava turistisirkus. Käytetään tästä Clifton hilliksi virallisesti kutsutusta alueesta aivan putousten vieressä mitä tahansa nimitystä, en edes vaivaudu kirjoittamaan siitä enempää. Suosittelen putouksille matkaavia pysyttelemään kaukana, tai ainakin ottamaan selvää mihin on sotkeutumassa.

Edellä mainitusta huolimatta Niagara falls oli matkustamisen arvoinen paikka. Putoukset olivat upeita ja "Maid of the mist" risteilyllä niiden juurelle, pääsi lähietäisyydeltä aistimaan niiden voiman. Jo mainitsemani hostellimme mainio omistaja käski meitä heti kättelyssä unohtamaan turisteille kaupattavat paketit ja hän ohjasi meidät itse piirtämillään kartoilla putousten lisäksi myös kauemmaksi niiden ympärillä pyörineestä hulinasta. Mies ei turhaan paasannut, että "ensi kerralla kolme päivää", sillä hänen antamiensa vinkkien myötä putousten ympäriltä aukesi paljon nähtävää ja koettavaa.

Niagara on the laken taajama n. 30km ytimestä, Ontario järven rannalla oli yksi paikoista joihin tuskin olisimme eksyneet ilman opastusta. Todella hieno ja tunnelmallinen kylä joka huokuu historiaa. Mm. Kanadan 1.pääkaupunki. Jos matkustan joskus jostain syystä putouksille uudestaan, otan majoituksen ehdottomasti tästä pitäjästä. Pikaisen lounaan ja vielä pikaisemman katselmuksen lisäksi laitoimme adrenaliinit kevyesti kiertoon oikein hauskaksi osoittautuneella jetboat ajelulla Niagara joen koskissa. Ajelu vedettiin luokan 5 koskessa (luokitus 1-6) ja meno oli sen mukaista! Hiton hauskaa ja toooodella märkää!

Niagara joki ja sen kosket olivat toinen paikka, jonka olemassa oloa ja komeutta en tiennyt edes olevan, ennenkuin vaeltelimme pitkin jokivartta ja paistattelimme päivää sen rantakivikoissa. Must do tason juttu ja sopiva paikka antaa sielun ja hermojen levähtää ennen paluuta ihmisvilinään neonvalojen keskelle.

Putouksilla ammuskellaan muutaman kerran viikossa ilotulitteita. Me kävimme tarkistamassa tämän spektaakkelin 4.7., jolloin ammuttiin spesiaali setti jenkkien itsenäisyyspäivän kunniaksi. Ihan magee juttu, toki ilma täyttyi melko sankastasavusta ensimmäisten viiden raketin jäljiltä ja jengiä oli aivan levottomasti liikenteessä. Ei sillä, että en pitäisi ihmisistä, päinvastoin. Eikä silläkään, että pelkäisin ihmisiä. Esimerkiksi Pekingin rautatieasemalla jengiä oli niin paljon, ettei pystynyt rinkka selässä ympäri kääntymään. Siihen päälle tolkuton mekkala, rinkka selkään ja +36 lämpöä, eikä ahdistanut yhtään. Normaalia menoa ja meininkiä suurkaupungissa, monesti jopa tykkään siitä. Ihmisiä menee, tulee ja sekoilee omassa luonnollisessa toiminta ympäristössään. En tiedä onko vika minussa, vai mikä tässä yhtälössä kuitenkin mättää: kun valtaosa ihmisistä vetää vyölaukun ja lippiksen päälle ja matkustaa clifton hillin kaltaiseen turistihelvettiin, alkaa kaikki yht'äkkiä hyperventiloimaan, hätäilemään, meuhkaamaan, tönimään, jne. Tolkutonta sekoilua, josta selviämiseksi kävelimme reippaan lenkin kiertäen pahimman pätsin. Pätsin, jonne belsebuubi houkutteli ärtyneitä, eksyneitä ja hyperventiloivia turisteja imemään lisää ylihintaista sokerilientä ja maksamaan tolkuttomia hintoja fatman t-paidoista ja niagara balls avaimenperistä. Pätsin, jonka kaltaiseen paikkaan en toivottavasti enää tällä reissulla eksy...

Ruoka elämykset Niagara fallseilla eivät päätä huimanneet. Angels inn, Niagara on the lakessa oli tunnelmaltaan oikein asiallinen, mutta oma chicken wrappini ei maistunut juuri miltään. Kaverini burgeri oli todella asiallisen näköinen ja kuulemma hyvääkin. Paikan fiiliksen ja historian vuoksi päädyn suosittelemaan. NOTL:sta löytynee toki oikeinkin asiallisia ruokamestoja, paikka on valittu useaan otteeseen Kanadan kulinarismin kultakeitaaksi (tjsp.). Disneylandissa Clifton hillillä safka maistui pahville. Yank's restaurantissa oli paljon paikallisia ja ruokakin vähän parempaa kuin ympäröivissä joukkosyöttölöissä. Kaamein virhe kuumana kesäpäivänä oli eksyä tiskille, jossa myytiin "tulevaisuuden jäätelöä". Voin tämän kokemuksen myötä jättää suosiolla tulevaisuudessa jäätelöt syömättä. Makuelämys oli sama kuin lappaisi lusikalla hienoa sokeria suuhunsa. Koostumuskin oli hieman saman suuntainen, tulevaisuuden jäätelö on kupillinen n.3mm rakeita. Wow...

Yksi Niagara fallsin vierailun parhaita puolia oli ACBB Hostelli ja sen omistaja. Moni hostelli mainostaa itseään lauseella "home away from home", ACBB oli sitä. Heti sisäänastuttuamme kajahti tervetuloa toivotus ja siitä jatkunutta jutustelua kesti toista tuntia. Isona kihona metsäteollisuudessa työskennellyt omistaja oli saanut tarpeekseen yritysmaailmasta, vaihtanut puvun college housuihin, reissannut maailmaa ja ostanut hostellin. Nykyisellään mies pyörittää majataloaan, silminnähden nauttien kestitessään vierailijoitaan ympäri maailman. Ensimmäisenä iltana isäntä tarjosi väelle ilmaista olutta ja pizzaa, sekä niiden lomassa meille loistavia tarinoita ja ajatuksia lähes kaikesta maan ja taivaan väliltä. Aamupalalla oli itsepoimittuja mustikoita, kirsikoita, karhunmarjoja, hedelmiä, jugurttia ja vastapaistettuja leivonnaisia, sekä kahvilta maistunutta kahvia (tähän mennessä pohjois-amerikan hostellit ovat tarjonneet vain ja ainoastaan haaleaa kaffetta ja tolkuttomia pinoja pannukakkuja siirapilla ja maapähkinävoilla). Mesta ei toki ollut ihan siisteimmästä päästä ja huoneessa oli tolkuttoman kuuma. Fiilis sinne tultaessa ja lähdettäessä oli joka kerta kuitenkin äärimmäisen mahtava. Omassa pienessä maailmassani ACBB hostelliin ja sen loistavaan isäntään kiteytyvät pitkälti reppureissaamisen parhaat puolet. Thanks Pat!

Pikastoppi Torontossa

Karavaanimme kutistui Montrealista lähdettäessä taas kahteen. Reilut pari kuukautta kanssani läpi Siperian ja jenkkien matkannut ja aikaisempina vuosina ympäri kanssani maailmaa reissannut luottopakki joutui lähtemään takaisin sorvin ääreen. Toivon mukaan hän saa loma ja työkuviot kuosiin ja tekee vielä come backin reissun loppupuolella.

Läpikulkumatkalla Montrealista Niagaran putouksille pysähdyimme pariksi yöksi Torontoon. Kannatti. Mukava kaupunki ja erityisen ystävällistä jengiä!  Jos näytit olevan vähänkin kehällä, paikallisia oli heti tarjoamassa auttavaa kättään. Myös toisilleen, ei pelkästään silmät pyöreinä kimpoileville reissaajille.

Päivässä ei ihan hirveitä ehtinyt, melko normikaavalla sen sisältö muodostui seuraavasti: Hyvät unet, aamupala hostellilla (muffinssi ja gallona kahvia), uutisia netistä ja tulevien etappien varailua, juoksulenkki ja jumppa koulun takapihan leikkipuistossa, suihku, välipala hostellin kattoterassilla, reissaaminen keskustaan, lounas, palloilua ympäri keskustaa, kahvit, lautalla saarelle, päikkärit rannalla, auringon laskun kuvailua, takaisin mantereelle ja hostelliin, iltapala, suihku, lehtien lukemista ja nukkumaan. Päivärutiinit kulkevat melkolailla paikasta ja aktiviteeteista riippumatta oheisen kaavan mukaan. Päivään mahtuu hitosti mahtavia hetkiä, jolloin reissussa oleminen on silkkaa parhautta.

Maailman pisin katu, Yonge street, tuli käveltyä toiseen päähän asti. Lautalla reissu Toronto islandille, josta oli oikein messevät näkymät kaupungin siluetista, oli oikein asiallinen. Lounaspaikka "eat healthy, be fresh" oli toooodella kova. Fressiä, hyvää ja näyttävää safkaa. 3ruokalajin lounas 15$. Chef Dan tietää mitä tekee! Jos eksytte Torontoon, käykää tarkastamassa.

Tähän väliin pieni avautuminen hostelli majoituksista Kanadassa. En ole ilmiöön missään muualla törmännyt, mutta nyt sama piina on riivannut joka aamu sekä Montrealissa, että Torontossa. Siis kaikkina aamuina, joina olen hostellissa Kanadassa herännyt. Tekijöitä on ollut ainakin neljä ja ihan heti en ole sympatioitani heille jakanut. Miksi 6-10 hengen yhteismajoituksessa pitää laittaa herätys soimaan 6:30 ja torkuttaa tunteja, jos ei ole aikomustakaan herätä vielä moneen tuntiin. Risoo heräillä itse ja risoo huomautella itsestään selvästä asiasta. Oma herääminen on vakioitunut välille 7-9 ja oman herätyskellon ääneen ei ole tarvinnut vielä herätä. Se alkaisi soimaan 09:12. Saa nähdä, josko Niagara fallsissa jengi osaisi huomioida paremmin kanssa asujiaan...

Lopuksi vielä huomio bussilla matkustamisesta: se on Kanadassa yllättävän edullista ja siedettävän mukavaa (polvitilaa on ihan kivasti. Olen 194cm kundina, jonka kehon mittasuhteet eivät ainakaan reiden pituuden osalta noudata kultaista leikkausta, 95% julkisista kulkuvälineistä polvet suussa) 8,5h tunnin matka Montrealista Torontoon kustansi 30$ (1€=1.3$). Sama matka junalla olisi ottanut 5,5h ja kustantanut 110$.

Kaksi kuukautta tien päällä

21.6. Juhannusaattona tuli täyteen ensimmäiset kaksi kuukautta maailmalla. Aika kuluu näemmä matkustamallakin ja ensimmäiset kuukaudet ovat menneet yllättävän nopeasti. Toki jo tässä vaiheessa on tullut nähtyä ja koettua melkoisesti!  Mahtava fiilis kauttaaltaan, ensimmäisestä päivästä tähän hetkeen ja joka aamusta iltaan. Parhautta!  Vauhti on ollut  tähän asti melkoinen ja maantieteellisesti pisin etappi on jo nyt takana. Tästä eteenpäin tahtia onkin tarkoitus hidastaa radikaalisti. Samalla taival kohti itää päättyy ja suuntaamme seuraavat n. 4-6 kuukautta etelään, kunnes kelkka kääntyy viimeisiksi kuukausiksi takaisin länttä ja kotia kohti.

Pisin yhtäjaksoinen reissuni ennen tätä oli 3 viikkoa. Jossain määrin on siis tarvinnut totutella pitkäkestoiseen matkantekoon. Isoja ongelmia, murheita, haasteita tai yllätyksiä ei ole vielä ollut, eikä ilmennyt (ruokamyrkytys ja pieni vääntö junalipuista, siinä kaikki). Minkäänlaisesta reissuväsymyksestä tai koti-ikävästä ole ollut vielä tietoakaan, niinkuin ei tässä vaiheessa ole syytäkään olla. Toki on myönnettävä, että snadi kouraisu on käynyt vatsanpohjassa kun on nähnyt kummipoikia skypen välityksellä ja viimeisimpänä samaisen sovelluksen avustamana juhannuksen vietossa mahtavan porukan, jolla vietimme kyseistä juhlaa yhtäjaksoisesti reilut kymmenen vuotta. Kuuluu asiaan.

Rinkan pakkaus ja muut rutiinit alkavat sujumaan jo melko jouhevasti. Turhat kamat ovat lähteneet postissa kotiin, tai jääneet matkan varrelle. Ensimmäisen kuukauden hakemisen jälkeen tavarat ovat löytäneet omat paikkansa ja kulkevat mukana kohtuullisen huolettomasti. Matkan jatkumisen pidempään huomaa lähinnä oman toiminnan rauhoittumisena. Josko en koskaan ole ensimmäisenä säntäämässä paikasta toiseen ja suorastaan vihaan hätäilyä ja kiirettä. Arki on kuitenkin iskenyt siinä määrin matkustamiseenkin, että pelkästä olemisesta ja "arkirutiineista" on tullut oleellinen osa matkantekoa.

Eniten totuttautumista on vaatinut aikaisempien sosiaalisten suhteiden kaikkoaminen osin tai kokonaan. Isoon liutaan ihmisiä joihin olin Suomessa yhteydessä päivittäin tai viikoittain en ole ollut juuri lainkaan tai ollenkaan yhteydessä. Ainoastaan vanhempiini olen pitänyt yhteyttä jossain määrin säännöllisesti (viikottain), muihin enemmän tai vähemmän harvemmin. Alussa oli ehkä pieni pakonomainen tarve olla yhteyksissä Suomeen, mutta unohdin sen melko täysin ensimmäisen kuukauden jälkeen. Nyt olen lähinnä vastaillut jos joku on ottanut yhteyttä tännepäin (ottakaa ihmeessä jatkossakin, vaikka en sinnepäin soittelisi tai viestittelisikään! Kaikista tutuista ja Suomen menosta on ehdottoman mukava kuulla!) Yhteydenpito tuskin tulee jatkossa ainakaan lisääntymään. Tähän mennessä tietoverkot ovat toimineet melko kivasti, Etelä-Amerikassa katveisiin törmäämme varmasti vähän useammin (ja siinä vaiheessa kun riippumaton nyörit kiristyvät sammuvat kaikki mahdolliset aparaatit).

Matka jatkuu, maisemat vaihtuu...

Känniajelua Kanadassa

Otsikko kuulostaa pahalle ja niin on aihekin!

Montrealin hostellin viereisessä Èmilie-Gamelin puistossa hiihteli sunnuntai iltapäivänä nurtsilla loikoillessamme jengiä enemmän tai vähemmän päissään ja/tai kamoissaan. Sekavaa touhua, joka kävi ihan hyvästä sirkus viihteestä. Eräs puistossa sekoillut nuori mies tuli myöhemmin pyykkireissullamme erittäin vahvasti hoiperrellen vastaan ja hyppäsi jonkin matkan päässä ronskisti auton rattiin. Hillittömällä tuurilla samaan aikaan ohitsemme ajoi poliisi. Heiluin ja viittelöin siinä määrin, että sain virkavallan pysähtymään ja kävin juoksujalkaa selvittämässä mitä oli parhaillaan tapahtumassa. Poliisi ehti juuri blokkaamaan liikkeelle lähteneen ääliön ja puolisen tuntia myöhemmin kundia kuskattiin poliisikiesin takapenkille sammuneena, auton seuratessa hinurin lavetilla. Oli hienoa huomata, että omasta moraalista on edes rippeet jäljellä. Samaa känniajelua kun tuli todisteltua Manitobassa lukuisia kertoja, ilman että siihen kykenin puuttumaan. Ilmeisesti paikallinen tapa ja tooooodella surullinen sellainen. Jengi paukkaa baariin autolla, vetää kuupan enemmän tai vähemmän jumiin ja poistuu samaisella ajopelillä yön pimeyteen. Uskaltaisin väittää, että esimerkiksi Brandonissa olleen baarin edustalta pilkun aikaan liikkellelähteneiden n.10 ajoneuvon kuljettajista yksikään ei ollut ajokunnossa. Suurin osa kävi tyhjentämässä vielä viimeiset shotit ennen lähtöään. Masentavaa, todella masentavaa. Hämmentävintä koko sekoilussa on kuitenkin se, että paikallisille kyse on täysin jokapäiväisestä perustoiminnasta. "Nothing wrong about that, as far as you don't kill anyone". Toiseksi häkellyttävintä on se, ettei edes yksittäistä passipoliisia näkynyt pilli kädessä mailla eikä halmeilla. Kovin kaksinen einstein ei tarvitse olla, että näkee ko. toimintaa tapahtuvan joka päivä ja joka ikisen baarin edustalla. Olen joskus Suomessa hämästellyt rattijuoppouteen liittyvää moraalista rappiota, mutta ilmeisesti meillä menee senkin suhteen paremmin kuin muualla. Joka tapauksessa yksikin on liikaa! Vaikka vika on aina siinä yksilössä joka ratin taakse istahtaa, niin yhtälailla vastuu on myös niillä jotka virheen todistavat eivätkä siihen puutu! Nostan käden pystyyn virheen merkiksi, enkä edes yritä selittää erhettäni kulttuurishokilla. Hyppimällä ajotielle tai nappailemalla avaimia aivottomilta apinoilta olisi varmaankin seurauksena ollut yliajetuksi joutuminen tai turpaanvetokisa autolastillista kanukkeja vastaan. Olisihan sitä kuitenkin voinut vaikka kokeilla soittaa paikalliselle viranomaiselle ja tiedustella kiinnostuksen tasoa puuttua tolkuttomaan hölmöilyyn.