Tiistaina 30.4. käynnistyi kauan odotetun Trans-Mongolia junaetapin ensimmäinen osuus. Pätkä kesti 32h ja kohteena oli Jekaterinburg. Meininki oli ihan asiallista ja juuri sellaista kuin aiempi kokemukseni venäläisessä pitkänmatkan junassa 2008. Silloin nykäisin Romaniasta Bulgariaan yön yli junassa joka oli matkalla Moskovasta Istanbuliin. Vaunuemäntä oli tällä kertaa huomattavasti mukavampaa sorttia. Innostui vilauttamaan kultahampaitaankin hymyn muodossa ja käytävällä seistessä ohimennen läpsimään suomipoikien pakaroita. Mukava täti. Vaunussa oli kaikki ikkunat lukittu ja varmuuden vuoksi työnnetty vielä uretaania saumoihin. Mainostettu ilmastointikaan ei skulannut, joten lämmöt oli kohdillaan. Käytävällä levisi lievä mahorkan tuoksu ja lämpömittari näytti rapsakat +28. Hytissä oli vielä reippaasti kuumempi ja jostain kumman syystä paikallisväestöä tämä ei juurikaan haitannut. Kanssamajoittujamme ja käytävällä satunnaisesti liikkuneet pitivät huolen, että hytin ovi suljettiin aina kun mahdollista mahdollisimman trooppisten olosuhteiden luomiseksi. Vettä ei tällä kertaa junassa ollut saatavilla käsien pesuun tai kevyeeseen virkistäytymiseen. Ainoastaan samovaarista sai tiputeltua kiehuvaa vettä murukahvin sekaan. Ravintolavaunun tarjoilut yllätti erittäin positiivisesti. Annosten koko ja hinnat eivät olleet tämän kohdeyleisön vatsalle ja lompakolle suotuisia, mutta makumaailma oli jotain täysin muuta kuin VR:n vastaavissa, tai edes Moskovan perushuttua tarjonneissa ravintoloissa. Ruoka seurue paisui päivällisellä ensin kahdella paikallisella, joiden kanssa keskusteltiin niitä mäitä, vaikka yhteistä kieltä ei löytynytkään. Homma sai täysin uutta puhtia kun remmiin liittyi Nizhni-Novgorodista vielä kaksi paikallista lisää, joista toinen taitoi varsin hyvin englannin perusteet. Lopputuloksena 5 tyhjennettyä vodka pulloa ja rääppiäiset päälle. Ensimmäisenä seuraan liittyneet arkkitehdit löytyi lopulta pöydän alta, kaksi jälkimmäistä nousi junasta ja me lähdimme nukkumaan. Darran poikanen, hillitön kuumuus ja junamatkailu ei ole hyvä kombinaatio. Hauskaa oli silti ja tulipa tutustuttua paikalliseen sielunmaisemaan ja juomakulttuuriin heti alkumatkasta.
Ensimmäinen pysähdys junamatkalla osui Jekaterinburgiin. Jos tykkää museoista, niin niitä siellä on paljon. Muuten ei kyseisessä 1,5 miljoonan asukkaan kaupungissa ollut mitään erikoisen merkittävää. Edelleen yllättävän siisti, mutta kuitenkin jo hyvin venäläinen mesta. Kaikkea löytyy ja on, mutta mitään ei ole tehty ihan loppun asti tai ainakaan niinkuin tälläinen "länkkäri" on tottunut näkemään ja tekemään. Jekaterinburg on jo sen verran syvällä idässä, että englannilla ei tarvinnut pärjätä enää edes auttavasti. Jäljelle jäi improvisaatio ja käsimerkit. Majoituksesta mainittava sen verran, että mikäli mahdollista, niin "Jekiksessä" vierailevien kannattaa välttää Europe-Asia hostellia. Ihan pienestä en valita ja on tullut reissuilla yövyttyä jos jonkinlaisissa paikoissa puistoista ja auton takakontista lähtien, mutta tämänkertainen hinta-laatusuhde ei ollut kovinkaan kohdillaan. Johtunee osittain siitä, että makuupaikat oli meidän kirjautuessa jo täynnä ja kaksi kuukautta sitten varaamaani sängyt 8 hengen dormissa ei näin ollen ollut saatavilla. Jekaterinburgista lähdettiin kuitenkin kaiken kaikkiaan hyvillä mielin eteenpäin. Tarkistimme junan lähtöajan edellisenä päivänä ja suuntasimme asemalle hyvissä ajoin, useita tunteja ennen junan lähtöä. Homma vaan ei mennyt ihan niin hienosti. Kaikissa matkaoppaissa ja vielä Moskovalaisessa matkatoimistossa josta junaliput noudettiin, painotettiin että kaikki ajat lipuissa ovat Moskovan aikaa. Ja tätä painotettiin isolla P:llä ja moneen otteeseen. Kuinka ollakkaan tällä kertaa näin ei kuitenkaan ollut. Juna lähti, me jäimme. Uudet liput seuraavaan junaan, joka lähti 12h päästä löytyi helposti. Aseman läheisyydessä olleet hotellit ja muut majoitusliikkeet oli kuitenkin ammuttu täysin täyteen ja päädyimme yöpymään aseman lattialle. Mikä ei ollut taaskaan mitään uutta, been there done that. Junaa josta myöhästyimme oli kuitenkin odoteltu samaisella lattialla korttia pelaillen ja päikkäreitä ottaen jo melko pitkään. Lisäksi lattialla tai edes penkeillä makoilu ei ollut paikallisen vartioliikkeen mieleen. Tämän myötä heräsimme "hyvin" istualtaan nukutun yön jäljiltä vetreinä ja energisinä. Tällä kertaa ei jätetty pienintäkään saumaa omalle tai kenenkään muun tekemälle virheelle ja junaan noustiin vielä kun sen jarrut nirskuivat ja se oli osittain liikkeessä.
58h matka Irkutskiin alkoi siis 12h suunniteltua myöhemmin ja poiki reklamaation matkanjärjestäjän suuntaan. Jälleen ollaan kuitenkin taas junassa ja matkalla Ural-vuorten halki Aasian puolelle ja aikanaan Irkutskiin. Sieltä matka jatkuu bussilla tai jollain muulla eteen osuvalla kulkupelillä Baikal-järvelle ja Olkhonin saarelle. Kaiken kaikkiaan edessä on viikon stoppi ennen junamatkailun jatkumista Mongolian puolelle Ulan Batoriin.
Tällä kertaa junassa on huomattavasti inhimillisemmät oltavat. Ikkunat aukeaa ja hanasta tulee vettä. Ainakin alkumatkalla on myös lebensraumia ollut kiitettävästi ja olemme jakaneet 4 hengen komootin kahdestaan. Matka taittuu tasaisen tappavaa tahtia korttia pelaillen, kirjoja lukien, kahvia hörppien ja venäläistä maalaismaisemaa ihaillen. Nyt on todella hyvä olla ja elää!
Venäjä on iso maa ja moni pieni asia täällä on ihmetyttänyt ja ihmetyttää jälleen pientä kulkijaa. Jätehuolto on omaperäisyydessään kestävän kehityksen tiellä. Vaikka se joka kerta hämmästyttää ja kummastuttaa ja aiheuttaa tuntemuksia on se aiheena jo vanha ja tuttu perivenäläinen toimintatapamalli. Tällä kertaa enemmän hämmennystä on aiheuttanut paikallisten innokkuus soittaa europoppia käsittämättömillä äänenvoimakkuuksilla ruokaravintoloissa. Aivan kuin osoittaakseen, että paikalliset kuitenkin ymmärtävät myös vieraita kieliä, ovat he vääntäneet musiikkia lähes poikkeuksetta vielä kovemmalle sen jälkeen kun olemme selvällä suomenkielellä keskenämme pohtineet, että vieläköhän kenties ko.paikan ämyreistä enempää irtoaisi. Viihtyisyys on myös taattu kun edelliseen äänimaailmaan yhdistetään mahdollisimman paljon erilaisia vilkkuvia valoja. Ravintoloissa toinen silmäänpistävä seikka on paikallisen väestön perustoimintamallit. After work dinnerillä pariskuntien pöytään on kiikutettu alkajaisiksi aina ja joka kerta paikallista elämän nektariinia, eli vodkaa. Shottilaseja on yksi ja työnjako on selvä: hameväki avaa pullon ja pitää huolen, että herralla on aina annos kaadettuna kun käsi lähtee sitä hamuamaan. Näin on jatkettu pari kertaa todistetusti niin pitkään kunnes tarjoilija kiikuttaa pääruokaa pöytään ja isäntä on siirtynyt jo unten maille. Rouva yrittää toki kaikkensa, jotta miehensä ei jäisi täysin ilman evästä: herättelee aikansa, tarjoaa vielä yhtä kaatoa ja jopa yrittää syöttää miestään. Usein hän päätyy kuitenkin syömään yksin oman annoksensa ja avustamaan ovimiestä siippansa uloskantamisessa kun lasku on saatu maksettua ja on kotiin lähdön aika. Kiitettävää uhrautumista elämänvalittunsa eteen. Lienee osasyynä siihen, että venäjällä miesten keski-ikä on hulppeat 59 ja naisilla 72. Maassa maan tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti