Suoraan La Pazista otetusta yöbussista jalkautuneena suuntasimme kolmen päivän kierrokselle Salar de Uyuniin. Retkikunta koostui kuskista/oppaasta, eläkkeellä olevasta britti pariskunnasta, sekä Uusi-Seelantilaisesta nuoresta parista. Opas oli reilu parikymppinen paikallinen dude, jonka veli omisti koko puljun. Asiallinen kuski ja mukava pieni mies. Ihan hirveästi hänen kanssaan juttua ei vaihdettu, koska mies ei puhunut espanjan lisäksi oikeastaan sanaakaan muita kieliä. Uusi-Seelantilainen pariskunta oli myöskin todella mukava ja mitä mahtavinta matkaseuraa. Samoin Brittimies, joka oli ehdottomasti mukavimpia ihmisiä joita olen tavannut koko reissulla. Mies oli todella fiksun oloinen ja äärettömän innostunut sekä kiinnostunut lähes kaikesta. Samaa ei voi sanoa naisesta. Uusi-Seelantilainen Sam luonnehti rouvaa seuraavasti "absolutely the worst humanbeing I've ever met". Naisen asenne oli sen suuntainen, että hän kykenisi melko vaivattomasti löytämään paratiisistakin pelkästään huonoja puolia ja tuskin täydellinenkään rouvan mielestä lopulta kovin hyvä on, päinvastoin.
Britit olivat lähteneet kuusikymppisinä ensimmäistä kertaa eläessään omatoimimatkalle resorttien ulkopuolelle. Heidän tyttärensä olivat viettäneet välivuoden Etelä-Amerikkaa kiertäen ja vanhemmat olivat päättäneet lähteä viideksi viikoksi kiertämään jälkipolvensa jalanjäljille. Hatun noston arvoinen teko ja mies tuntui nauttivan aavikon hiekanjyvistäkin täysin rinnoin ja huikealla innokkuudella. Samalla hän osoitti olevansa aivan käsittämättömän paksunahkainen tyyppi naisen valittaessa aivan kaikesta. Henk.koht. suosikkini oli avautuminen miehen liian pitkään kestäneestä wc-reissusta. Nainen kun oli joutunut odottamaan tietämättä missä äijä oikein luurasi. Ainoastaan paria minuuttia, jos sitäkään aiemmin olin kuitenkin vieressä seistessäni ymmärtävinäni miehen aikomukset riittävällä tarkkuudella hänen tokaistessaan rouvalleen: "I'm going to the toilet my darling, could you wait for me here please". Matkaa saniteettitiloihin oli huikeat 15m ja naisella oli kohteelle suora näköyhteys. Asenne ratkaisee...
Itse reissu alkoi Bolivialaiseen tapaan reilusti myöhässä. Pitkäksi venyneen lähdön jälkeen pyörimme ensimmäiset pari tuntia ympäri kaupunkia keräilemässä erilaisia tarvikkeita reissua varten. Viimeisimpänä ajoimme kuskin kotiin hakemaan hänelle lisävaatetta aavikon kylmiin öihin. Suomalaisella logiikalla retken alkamisajankohdaksi olisi voinut ilmoittaa 09 sijasta 13 ja kenties siihen mennessä hoitaa tarvikkeet kuosiin. Meidän roolimme kamoja kerätessä oli kuitenkin vain istua autossa ja matka kulki useampaan otteeseen lähtöpaikan ohitse. Näin Boliviassa.
Ensimmäinen kohde oli kaupungin kupeessa ollut junien hautausmaa. Mestaan oli parkkeerattuna muutama ruosteine veturi vaunuineen. Niillä kuskattiin menneinä vuosina mineraaleja rannikolle, vaan eipä kuskattu ilmeisesti enää. Seuraava etappi oli heti reissun odotetuin paikka, eli suola-aavikko. Huikean näköinen mesta, tasaista valkoista plattaa riitti silminkantamattomiin, horisontissa siinti ainoastaan ympäröivä vuoristo. Oppaan mukaan kaivuutöihin ryhtyvillä suolaa tulisi vastaan ensimmäiset 100m, joten sitä on kaiketi paikassa melkoisen paljon. Siellä täällä suolakuoren alta pulppusi vettä sen alla kulkevista joista.
Lounas nautittiin kattoa lukuunottamatta täysin suolasta kyhätyssä "raflassa". Ensimmäinen yö meni "suolahotellissa" ja matkan varrella pysähdyttiin "suolakylässä". Toisesta päivästä eteenpäin suolaa ei enää juuri näkynytkään, vaan reissu kulki vuorien lomassa keskellä hiekkadyynejä. Mahtavia maisemia! Aika ajoin pysähdyimme näköalapaikoille katsomaan kaukaisuuteen, erilaisille kivimuodostelmille ja ihastelemaan jos jonkin värisiä laguuneita satoine flamingoineen. Näillä nurkilla oli myös kivikasoja, joista sanottiin Salvador Dalin hakeneen inspiraatiota tai jotain. Mestan nimi ainakin oli Salvador Dali desert.
Viimeisen päivän huikein juttu olivat pulppuavat geysirit, jotka syöksivät kuumaa höyryä maasta. Hieno näky aamu auringon paistaeessa. Korkeimmillaan reissulla piipahdettiin 4800metrissä. Tuuli tuiversi ajoittain siihen malliin, että kamera oli syytä pitää laukussa jollei halunnut hiekkapuhallusta linssille. Silloin tällöin päivisin oli tuulettomissa paikoissa ja ilmastoimattomassa autossa matkatessa todella kuuma, öisin pakkasta. Vaikka jengi varoitteli hyytävällä kylmyydellä, tarkeni meidän majoituksissamme hienosti peiton alla. Lisämaksusta mukaan otetulle makuupussille ei käyttöä löytynyt. Päivät olivat melko pitkiä ja pääosa niistä kului autossa istuskellen.
Land cruiserimme oli ehtoopuolella ja istumalihakset eivät saaneet parasta mahdollista kannustusta kuluneilta penkin jousilta. Viimeisen päivän maraton ajo oli rehellisesti sanottuna melkoista tuskaa pari vuotta sitten vähän pahemmin hittiä ottaneille vasemman jalan hermoilleni. Ajokkimme ominaisuuksiin kuului ajoneston kytkeytyminen päälle kesken ajon. Sama systeemi hankaloitti silloin tällöin myös käynnistämistä sekä ulos ja sisäänpääsyä. Onneksi kinneri lopulta kulki takaisin määränpäähän asti. Vesivarastojen oltua viimeisenä päivänä olemattomat, olisi aavikolle hyytyminen ollut kovin epätoivottava vaihtoehto.
Sapuska retkellä oli yllättävän hyvää huomioiden, että se kulki alusta loppuun ajokkimme takaloosterissa. Toisena päivänä lounaaksi nautitut leivitetyt kananfileet herättivät aluksi pieniä pelkotiloja. Ajoneuvossa oli kuitenkin melko rapsakan kuuma, eikä kylmälaukkuakaan ollut matkassa. Mättö maistui kuitenkin ihan asialliselle ja peloista huolimatta pysyi sisälläkin nätisti. Illat sujuivat retkikunnan muiden jäsenten kanssa niitä näitä rupatellen ja erilaisia sanaleikkejä pelaillen. Oikein mukavaa.
Hyvä reissu, kannatti tehdä. Niille jotka moista suunnittelevat, suosittelen kuitenki retken venyttämistä 4 päivälle. Lyhyemmillä ekskursioilla käydään vain muutamassa mestassa ja nyt vierailluista paikoista oikeastaan kaikki olivat kuitenkin käymisen arvoisia. 4 päivän retkellä ei paikkoja tai matkaa kerry yhtään enempää, mutta matka tahti on verkkaisempi. Nyt meinasi ajoittain olla pieni hoppu päällä. Uskoisin, että 4 päivän retki on ystävällisempi myös istumalihaksille.
Salar de Uyuniin liittymättömänä kuriositeettina on mainittava, että älkää koskaan, ikinä tuhlatko aikaanne ja aivokapasiteettianne kaksosista kertovaan leffaan jonka molemmissa pääosissa heiluu Adam Sandler. Espanjaksi dubattuna vielä alkuperäistäkin paskempi. Niin huono elokuva, että teki mieli vahingoittaa itseäni dinnerin nauttimiseen osoitetuilla muovisilla aterimilla. Ihmetyttää muutenkin Etelä-Amerikassa yleisesti valloillaan oleva tarve näyttää busseissa ainoastaan ö-luokan komedioita. Paikalliset tv-sarjatkin toki perustuvat pitkälti "kakkunaamaan" tyyppiselle huumorille, joten ehkä on kyse jostain kosmisesta komiikanihmeestä jota ei skandinaavit kykene ymmärtämään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti