Teimme kuuden päivän keikan syvälle Argentiinan eteläosiin päästäksemme Perito Morenon jäätikölle. Kannatti tehdä! Jo etukäteen paljon odotettu mesta oli juuri niin huikea kuin odotinkin ja paljon enemmän! Fiilis jäätikköä katsellessa ja sillä tallustellessa oli epätodellinen. Koko mesta ei vaikuttanut todelliselle, yhtä satua koko retki.
Parasta jäätikkö visiitillä oli hetki kun istuin näköalapaikan kaiteella tuijottaen edessä auennutta ihmettä samalla musiikkia kuunnellen. Sen sijaan, että ravaisin ihmisvilinässä kuvaamassa nähtävyyksiä joka ainoasta kulmasta, olen ottanut jo tovin aikaa tavakseni pysähtyä hetkeksi hiljaiseen paikkaan ihailemaan edessä aukeavaa maisemaa. Silkkaa mahtavuutta joka hetki, tällä kertaa n. 45 minuuttia. Mahtavaa oli myös loikkia mäntypuutyyppisessä metsässä, jonka halki teimme vartin vaelluksen itse jäätikölle. Olo oli kuin pikkumuksuna kun päästelin menemään hyppien ja loikkien pitkin polkuja. Eväspussia lounaaksi mutustellessamme edessämme aukesi yksi huikeimmista maisemista joissa olen eläessäni ruokaa popsinut. Pohdimme vieressäni istuneen jenkin kanssa miten saisimme toimistomme siirrettyä samoihin maisemiin. Täytynee tyytyä kuvan kehystämiseen työpöydälle.
Keli oli vierailulla mitä mahtavin. Oppaan mukaan (lähes) pilvetön taivas on harvinainen näky alueella. Andeilla satelee lunta lähes vuoden joka päivänä ja ne peittyvät tällöin sankkaan pilviverhoon. Nyt jäätikön takana aukesi kirkas näky sen alkulähteille, jylhään vuoristoon. Muutamat pilvet jotka taivaalla lilluivat olivat todella erikoisen näköisiä, toivottavasti ne välittyvät suurinpiirtein yhtä oudolla tavalla kuvistakin. Bussin lämpömittari näytti 24-30 astetta. Noissa lämmöissä kelpasi loikkia jäätiköllä. Näin kesäaikaan jäätikkö sulaakin kovaa tahtia, kymmeniä metrejä koko sesongin aikana. Talvella taasen jäämassa voi kasvaa jopa 2m vuorokaudessa. Pitkin kierrosta kyykistyin aika ajoin hörppimään raikkaudessaan huippuluokkaa ollutta vettä pikku puroista. Lisäksi opas rouhi laseihimme jäät itse kohteesta ja kylkeen kumottiin annos viskiä. Litku ei ollut ihan laadukkaimmista kurkkuuni kumoamistani viskeistä, mutta kyseisissä olosuhteissa se maistui melkoisen hyvälle!
Majapaikka löytyi muutaman tunnin ajomatkan päästä jäätiköltä, El Calafaten kaupungista. Matkailu oli vahvasti aistittavissa kaupungin pääelinkeinona, mutta ei häiritsevällä tavalla. Päivittäisiä ravintolareissuja lukuunottamatta emme juurikaan kaupungilla pyörineet ihmettelemässä. Aika kului hostellilla, jossa vallitsi oikein mukava fiilis. Tuli tutustuttua muutamaan todella mukavaan kanssamatkustajaan! Kohokohtana hostellilla oli kapuaminen viimeisenä yönä pientä paheksuntaa herättäen ja painovoimaa uhmaten katonharjalle hämmästelemään eteläisen pallonpuoliskon mahtavaa tähtitaivasta. Ihailimme todella turkoosinvihreiden järvien ympäröimiä, jylhien vuoristojen keskellä olleita maalaismaisemia yhdellä parhaimmista mahdollisista tavoista, eli hevosen selästä. Parin tunnin ratsastusreissu oli jälleen mahtava ja elikko jolla etenin oli todella komea ja selkeästi hyvin hoidettu. Samaa ei voi sanoa ihan kaikissa paikoissa turistimassoja kuskaavista kaakeista.
Ratsastuskeikalla tuli maistettua ensimmäistä kertaa paikallisten jatkuvasti hörppimää "mate"-teetä. Ei ollut minun makuuni, mutta täälläpäin se tuntuu maistuvan joka paikassa. Kaupan kassaneidilläkin oli termari tiskillä ja kaduilla dallaillessaan, bussissa matkatessaan, jne. todella monet raijaavat mukanaan jopa 3litraisia termospulloja. Ruoan osalta nauttimme melkoisen fiinissä mestassa paljon odottamaamme paikallista lammasherkkua. Lihaa oli loimutettu avotulella piiiitkään! Kuinka kauan, en juuri nyt muista, mutta kuitenkin kymmeniä tunteja. Kannatti käristellä, koska maku oli kaiken vaivan väärti! Myös vetämäni lammasgoulash ansaitsee ehdottomasti erikoismaininnan. Täälläpäin ymmärretään hyvän lihan päälle kaikissa muodoissaan. Erityismaininnan joudun antamaan myös El Calafaten lukuisille jäätelöpuljuille. Niin paljon kuin vihaankin sokeriövereistä seuraavaa olotilaa, en kyennyt antamaan itselleni pienintäkään mahdollisuutta kieltäytyä paikan jätskitarjonnasta. Jumalat rakastelivat suussani kun popsin menemään mitä mahtavimpia jäätelöitä. Pistää ihmettelemään miksei Suomesta tahdo löytyä jätskimestoja joissa olisi vastaavanlainen esillepano kuin niin monissa maissa ympäri maailmaa?! Myyntiä syntyy aivan varmasti enemmän kun jädet on laitettu esille toinen toistaan hienommin, verrattuna muovisiin valion purkkeihin syvällä pakastimien uumenissa. Beats me!
Tällä etapilla hetkessä eläminen ja tulevien etappien suunnittelun jättäminen jatkuvasti huomiselle meinasi aiheuttaa muutamaan otteeseen kevyttä ylipainetta otsalohkossa. Ensimmäinen murheenkryyni oli syntyä parin viikon päästä koittavan Uuden-Seelannin keikan varauksia tehdessä. Joulun aikaan kyseisillä kulmilla tuntuu olevan melkoisesti liikehdintää ja lautat, lentokoneet, autot,yms. ovat aikalailla loppuun buukattuja. Aivonystyrät joutuivat tosissaan töihin kun selvittelimme eri vaihtoehtoja. Lopputulos on edelleen auki ja jää nähtäväksi miten Uusi-Seelanti lopulta valloitetaan. Myös El Calafatesta siirtymisen varaaminen seuraavaan tavoitteeseen, Santiago de Chileen, meinasi olla työlästä. Vaihtoehtoja pyöriteltiin todella useita, ennen kuin päätimme lentää ensin muutamaksi päiväksi takaisin Buenos Airesiin. Melkoisen vilkas mielikuvitukseni ei olisi ennen tätä kyennyt millään kuvittelemaan lähimainkaan niin montaa eri tapaa ja vaihetta jossa lennon nettivaraus meni mönkään. Netti pätki siinä määrin tasaiseen tahtiin, että oli vaikea pysyä kärryillä kumpi herjasi juuri sillä kertaa, varaus- vai verkkomaksutsydeemi. Lopputulos ratkaisee ja hieman vajaan 3000km etappi takaisin mahtavaan Buenos Airesiin on parhaillaan käynnissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti