Matkailu maailmalla on melko lailla mahtavaa. Aina tasaisin väliajoin havahtuu ajattelemasta mitä on tekemässä, mitä on nähnyt ja kokenut, sekä mitä on vielä edessäpäin. Ihan joka hetki ei ole kuitenkaan ollut silkkaa satua ja ruusuilla tanssimista. Viime viikonloppu kuuluu tähän kategoriaan. Se oli tähän mennessä tämän reissun surkein ja toivonmukaan sellaiseksi myöskin jää.
Perjantai-iltana reissukaveri jäi kämpälle vatsataudin kourissa kun suuntasin ainoana suomalaisedustajana kielikoulunsa päättäneiden epävirallisiin läksiäiskemuihin. Oli kivaa: bisseä, bilistä, salsaa ja sattumia. Aamuyöntunteina oli oikein loistava fiilis painaessani pään tyynyyn. Aamulla olo ei ollut enää niin terhakka, saati optimistinen. Darra ei missään nimessä ollut edes pahaksi mainittava. Lyhyellä kokemuksella ja kahdella kokeilulla olen kuitenkin melko varma siitä, että alkoholimyrkytyksen oireet ovat jollain katalallamtavalla erilaiset 2800m korkeudella. Aamupala maittoi kuitenkin kivasti, toisin kuin kämppikselleni, jolla oli takana naamasta päätellen melkoisen tuskainen yö.
Aamupalan päälle oli hyvä lepuuttaa väsyneitä silmiä, uni maistui oikein kivasti. Päivän toinen herätys päivän toiselle ruoalle sujui yllättäen edellistä vaikeammin ja olotila oli entistäkin heikompi. Emäntämme väsäämä lounas meni puoliväkisin ääntä kohti ja pelko alkoi valtaamaan mieleni. Pelko joka lopulta konkretisoitui muutaman tunnin tuskaisen kieriskelyn ja hikoilun jäljiltä siihen, että kehoni luopui kaikesta sille tarjoamastani ravinnosta. Ne eivät olleet haikeat ja hitaat jäähyväiset, vaan kehoni suoritti prosessin voimalla jota en edes uskonut itsestäni löytyvän. Yritykseni nauttia seuraavan 48h aikana tilkkaa nestettä tai palaa banaanista johtivat samaan reaktioon.
Koska pohjilla oli jo valmiiksi perjantai-illan läksiäiskemujen alkoholitarjonnan kuivattama keho, alkoi nestevajaus olla ennenpitkää enemmän kuin todellisuutta. Lisäksi kuumemittari tiesi näyttää parhaimmillaan yli 40astetta, olo oli rapsakka. Kämpässä en ollut ennen käynnissä ollutta kurimustakaan nukkunut ilman sukkia, collarihousuja, pitkähihaista paitaa ja kaikkia käytössä olevia peitteitä, koska täällä on kylmä! Sisällä vielä kylmempi kuin ulkona. Suihku/wc-tiloista käytämme nimitystä "pakastin". Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä unet jäivät vähiin. Olisin varmasti nukahtanut kaikista epämääräisistä kivuista huolimatta kuin lapsi, mutta täysin kontrolloimaton horkkainen tärinäni ravisti koko kroppaa siinä määrin, ettei nukkuminen ollut minkäänsortin vaihtoehto. Sen sijasta laskin minuutteja aamunkoittoon ja mahdollisuuteeni raahautua lääkärin pakeille.
Kuinka ollakkaan aamulla olo ei ollut enää läheskään niin huono. Buranat purivat ensimmäistä kertaa kuumeeseen ja lämpö laski reippaanlaisesti. Aamutee poistui kuitenkin kehosta ennen kuin ehti edes jäähtymään ja matka lekurille alkoi. Mesta oli kuulemma oikein lähellä, mutta kun pariin päivään ei ole liiemmin energiaa nauttinut ja takana oli pitkän pitkä yö, tuntui dallailu kestävän ikuisuuden. Luz-rouva on pitänyt meistä kuitenkin sen verran loistavasti huolta, etten jaksanut alkaa tivaamaan miksemme ottaneet taksia. Luotto Luz-rouvaan on kova, via dolorosan taivaltaminen oli varmasti hyvä ratkaisu tähän väliin.
Odotusaula oli aikahyppy menneisyyteen, toki kuume ja verenpaine mitattiin uuden vuosituhannen vehkeillä. Kämppis hävisi ensin lekurin huoneeseen. Hauskuutin itseäni faktalla, että espanjassa J lausutaan H:na. Vaikka en juuri aivosolujani jaksanut liikutella (tai juuri siksi...), oli oikein koomista kun naispuoleinen läkäri kurkisti oven raosta huutaen "haniii, haniii" ja taudin ryvettämä kaverini marssi sisään (you know: Jani-Hani-Honey, sekä naislääkäri ja väsyneen miehen väsyneet jutut).
Ei juuri hetkeäkään kun tulkiksemme lähtenyt Luz-rouvan Roberto poika kutsui myös meikäläisen sisään. Pari kysymystä, kurkkaus suuhun ja diagnoosi oli ilmeisen valmis. Istuimme hanin kanssa vierekkäin kuuntelemassa tuomiota. Lekuri selitti tovin Luzille mikä poikia riivaa ja Roberto tulkkasi parhaansa mukaan. Kyseessä oli ilmeisimmin virus ja allekirjoittanut oli alkoholin avittamana kuivunut ja riutunut astetta pahempaan kuosiin. Meikäläinen sai passituksen osastolle muutamaksi tunniksi, muut jatkoivat kotiin.
Osastolla rukouksiini vastattiin ja käteeni iskettiin tippa kiinni. Sekaan hoitsu iski pari ampullia jotain lääkettä ja kaikeksi hämmästyksekseni myös pari ilmakuplaa, koska ei ilmannut neulaa jolla lääkkeen letkuun ruuttasi. Muistelin kuulleeni, että pahinta mitä moisesta voi seurata on sydämen pysähtyminen. Minkäs teet. Koska väsytti, otin kylkiasennon ja odottelin mahdollista pumpun hyytymistäni ottamalla päikkärit. Ennen pitkää heräsin, vaihteeksi kylmyyteen. Väristelin huoneessa yksikseni vartin, kunnes hoitsu palasi ja ymmärsi sanaakaan sanomatta, että olin peittoa vaille. Ensimmäisen pussin huvettua, täysi tilalle ja elpymiseni jatkui kovaa vauhtia. Ohessa hoitaja täti huijasi turistilta näppärästi 2$. Oli kuulemma maksu hoidosta (jälkikäteen selvitin, että ei ollut). Epäröin ja kysyinkin, mutta en jaksanut siinä tilanteessa enempää asiasta tivata. Meni varmasti hyvään tarkoitukseen. Jos hoitoalalla työskentelevät ovat alipalkattuja Suomessa, niin aivan varmasti myös Ecuadorissa.
Diagnoosi kustansim5$, hoidolle kertyi hintaa 65$ ja receptionista vielä kassillinen lääkkeitä 35$:lla. Vakuutusyhtiölle koitunut 100$ lovi ei meikäläisen hiuksia harmaannuta, mutta ihmettelen kovasti miten paikallisilla on rahaa sairastaa? Kyseessä on lähes kolmasosa kielikoulun open ja varakaliffin kuukausiansioista. Muuten hinnat ovat kuitenkin melkolailla eri luokkaa kuin kalliissa kotimaassa: lounas 2$, burgeri ateria 1,5$, hiustenleikkuu 4$, huristelu keskustassa taksilla 1-4$, jne...(taksi- ja parturihinnat sisältänee lisäksi epävirallisen "turistiveron").
Sairaalasta pääsyn jälkeen elvyin sängyn pohjalla vielä kaksi päivää. Kaiken muun ilon ja riemun keskellä löysin sattumalta pohkeestani ruven, vaikka en muista sitä mihinkään kolhaisseeni. Rakkauteni hyönteisiin, yms. otuksiin kasvoi merkittävästi, kun ruven alta paljastui hyvän matkaa ihon alle kaivautunut punkinomainen hengetön otus. Kokemuksesta koitui niin hyvä fiilis, että rohkaisin itseni ja menin "pakastimeen" suihkuun. Päällimmäisenä ajatuksenani tässä vaiheessa oli "onko meillä mukavaa?!!"
Itse itselleni vuorokautta myöhemmin vastaten: todellakin on!!!
P.s. Ecudorin valuutta, eli dollari, eli $ = USD
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti