Dallas

Kolmen päivän visiitti lapsuuden hitti tv-sarjan (en seurannut, rävelsin matchboxeilla ja tiesmillä legoilla, mutta tunnari soi edelleen korvissa) maisemissa on takanapäin. 6h ajomatka Memphisiin meneillään.

Dallas vaikutti ja myöskin oli ihan asiallinen kaupunki. Melko rauhallista kauttaaltaan, ilman sen kummempia ihmeellisyyksiä. Väestörakenne poikkesi melkoisesti aiemmin jenkeissä eteen osuneesta ja puhekieli oli hitusen ihmeellisempää. Visiitit Downtownilla, Arlingtonin hautausmaalla ja Stockyardilla Forth Worthissa. Kaikki käymisen arvoisia. Stockyardeilla on käyty karjakauppaa ties mistä asti ja seutua on ylläpidetty suurinpiirtein viime vuosituhannen alkupuolen hengessä. Arlingtonissa poikettiin retkikunnassamme olevan HC-Pantera fanin pyhinvaelluskohteella, edesmenneen kitaravirtuoosin Darrell "Dimebag" Lance Abbottin haudalla. Downtownilla ihmeteltiin kulmia, joilla John Fizgerald Kennedy veteli viimeiset hengenvetonsa.

Dealey plazalla pälyillessämme ikkunaan, josta Lee Harvey Oswald edesmenneen presidentin surmasi, ilmeistyi paikalle "matkaopas", joka avasi murhaa sitä tutkineen Warrenin-komission virallista "totuutta" syvemmälle. Salaliittoteorioita Kennedyn murhasta on iso liuta ja epäiltyjä aina FBI:sta mafiaan, Kuubaan, Neuvostoliitoon, Dallasin poliisiin, ja lukuisiin muihin instansseihin ja niiden yhdistelmiin. Yhdistävä tekijä lähes kaikilla salaliittoteorioilla on, että Lee Harvey Oswald oli pelkkä sätkynukke. Tämän tiesi myös oppaamme. Varsin seikkaperäisessä perehdytyksessään hän osoitti asfaltiin maalatut ruksit, jotka osoittivat paikkoja joissa Kennedy otti osumaa. Ensimmäinen osuma tuli takaa ja ampujana toimi Oswald. Hengen vienyt toinen osuma tuli etuoikealla olleen aidan takaa ja ampujana oli mafian "hitman" (ohessa kuva aidan takaa. Aitalaudassa olevassa reiässä näkyy paikka, jossa toinen ja kuolettava laukaus poksahti Johnin kallosta takaraivon Lincolnin takaloosterille). Hylsyjä löydettiin välittömästä ympäristöstä toistakymmentä. Totuuden tienneet muutamat henkilöt, mm. Marilyn Monroe, kuolivat jossain määrin epämääräisissä olosuhteissa ja veivät tietonsa hautaan asti. Oswald oli vangittuna kolme päivää rakennuksessa, josta oli suora näköyhteys ampumapaikalle. Siirto osavaltion vankilaan koitui Lee Harveyn kohtaloksi, kun Jack Ruby vaiensi hänet lopullisesti. And that's the truth...Ota ja tiedä. Mainittkoon Kennedystä vielä, että hänelle pystytetty muistomerkki on harvinaisen ruma (ohessa kuva ko. betonilaatikosta, jonka sisällä musta kivilaatta).

Lämmöt olivat Dallasissakin katossa. Lähempänä neljääkymppiä ja välillä ylikin. Ilma oli huomattavasti kosteampaa kuin Nevadassa ja Arizonassa ja nesteet lähtivät kiertämään kehossa huomattavasti herkemmin. Dallasista löytyi oikein asialliset ruokapaikat. Aiemmassa tekstissä mainitsinkin jo erityisesti ketjuravintolaksi kerrassaan erinomaista lihaa kauppaavaan Texas roadhousen. Tämän lisäksi oikein kelpoa aamiaista ja hyvää kahvia tarjosi Legal grounds. Molemmille thumbs up!

Grand Canyon

Ensimmäinen etappi Vegasin jälkeen oli jo 40 minuutin ajomatkan päässä, Hooverin padolla. Vakuuttava rakennelma erittäin vaikuttavissa maisemissa. Kuuma, karu ja messevillä korkeuseroilla varustettu maisema oli muutenkin tälle reisulle taas yksi huikean erilainen ja todella mahtava näky. Padolla dallaillessa lämpömittari oli reilusti 40 paremmalla puolella, parhaimmillaan/pahimmillaan +45. Vaikka kroppa puski padolla kävellessä melko mukavasti nesteitä ulos ihohuokosista ja ilmastotuun autoon palaaminen tuntui pelastukselta, on hämmästyttävää miten nopeasti keho sopeutuu noinkin raffeihin lämpötiloihin. Ajellessamme kohti seuraavaa yösijaamme Williamsia (Arizonassa Grand canyonin kupeessa), päivälämpötila laski maltilliseen +30. Tuntui vähintään leudolle ja oikein mukavalle. Hotellihuoneessa ei tullut väännettyä edes ilmastointia päälle. Korisfinaalin kisastudion jälkeen tuli lähdettyä illastamaan tuttuun tyyliin shortseissa ja t-paidassa. +21 tipahtaneen lämpötilan myötä tuli kuitenkin kiire vetää ribsit napaan ja päästä lämpimään suihkuun. Ihmeellistä.

Tämänkertainen kotikaupunkimme Williams oli viimeinen pitäjä jota halkoi ainoana pääväylänä legendaarinen route 66 ennen uuden I-40 freewayn rakentamista lopulta senkin kupeseen. Todella pieni paikka, jota asustaa hieman alle 3000 kansalaista.  Erityisesti Vegasin valojen ja hektisyyden jäljiltä kuitenkin oikein soiva mesta lyhyelle visiitille. Illastaessa erittäin asiallisen live-musiikin äärellä ainoastaan muutaman kanssaeläjän kera, tuli hämmästyttävän levollinen olo. Havaittavissa oli myös viimeksi vierailtuja metropoleja enemmän kiireettömämpää ja lungimpaa menoa, sekä aistittavissa "some southern hospitality". Nicaragualainen taksikuskimme Los Angelesissa totesi koti-ikävissään jotakuinkin näin: "this city ain't about anything else than money, and live is only work, work and work. Man can't enjoy his life here". Williamsin väestä ja meiningistä heijastuikin melkolailla enemmän elämän kiireettömyys ja sen pienistä iloista nauttiminen. Kaduille, baareihin ja ravintoloihin on lähdetty nauttimaan ruoasta, juomasta, musiikista ja seurasta, ei näyttäytymään ja vetämään naama irvessä ylihintaisia cosmopolitaneja. Rauhallinen ja aito meno kansan syvissä riveissä sopii paremmin allekirjoittaneelle ja samalla aloin jo haaveilemaan siirtymisestä Etelä-Amerikan puolelle. Em. taksikuski hehkutti elämän kiireettömyyttä ja aitoa iloa kotimaassaan ja omat kokemukset seudulta ovat täysin samansuuntaisia. Sieluni löysi kodin Etelä-Amerikasta jo vuosia sitten...

On täällä pohjoisessa amerikassakin kuitenkin erittäin mukavaa matkustaa. Yksi erittäin mahtava (paino sanoilla erittäin ja mahtava!) syy eksyä ainakin Arizonaan on Grand Canyon. Olen nähnyt kyseisestä kuopasta valokuvia ja videoita kyllästymiseen asti, mutta paikanpäälle päästyäni en kyennyt kuin huokailemaan hämmästyksestä. Pieni ihminen tuntee itsensä melko mitättömäksi kanjonin reunalla seistessään. Sanoin tai kuvin paikkaa ei pysty kuvaamaan, se pitää kokea. Hämmästyttävää, todella hämmästyttävää! Alunperin tarkoitus oli vaellella kanjonin pohjalle asti. Rankat lämpötilat ja pienoinen kiire jatkaa matkaa pyyhkivät kuitenkin tämän suunnitelman mennessään. Dallailimme kuitenkin iltapäivä retken Kaibab trailia Cedar ridgelle ja reissu oli jokaisen askeleen arvoinen. Polku pudottautui hieman vajaat 400m kanjonin uumeniin ja näkymät olivat käsittämättömän hulppeat. Kaunein pala luontoa, joka on verkkokalvoilleni tähän mennessä osunut. Lyhyen trekin lisäksi tsekkasimme kanjonilla liudan näköalamestoja ja katselimme yhden makeimmista kohdalleni osuneista auringon laskuista.

Parin päivän pysähdyksen jälkeen matka jatkuu jälleen. Aika näyttää mihin tällä osuudella päädytään kiertämään ja yöpymään. Seuraavat päivät kuluvat kuitenkin pääosin auton sisätiloissa ja lopullisena määränpäänä on Dallas, Texas. Matka taittuu tällä hetkellä Arizonan ja New Mexicon osavaltioiden rajan tuntumassa. Pit stopit on heitetty parilla Route 66:n legendaarisilla paikoilla Flagstaffissa ja Holbrookissa. Seuraava pysähdys lienee Albuquerquessa.

Ulkolämpötila +36, sisällä lähes pakkasen puolella. Ämyreistä raikaa suomirokkia ja maisemat vaihtuu tiheään mustan nuolemme taittaessa matkaa pitkin freewaytä. Life is good!

Toim.huom. ekat pari kuvaa Hooverin padolta, loput Grand canyonilta.

Road to Texas

Matkaa Williamsista Arizonasta Dallasiin kertyi n.1650km. Aikaa tuon etapin taittamiseen kului taukoineen karkeasti 30h. Reitin aikana ajeltiin kolmella eri aikavyöhykkeellä ja kolmessa eri osavaltiossa.

Karavaani starttasi Williamsista lauantaina 10 kinthailla, erittäin tukkoisen aamulenkin jälkeen. Heti kärkeen kiertelimme hieman valtaväylältä sivuun bongaamaan legendaarisia route 66:n mestoja Flagstaffissa ja Holbrookissa. Viimeisenä mainitussa vedimme myös lounasta naamariin, päivällissapuska löysi tiensä ääntä kohti Albuquerquessa. Yösija löytyi lopulta Amarillosta kellon ollessa jo jonkin matkaa sunnuntain puolella. Mitä lie Amarillossa meneillään, mutta majoituspalvelut olivat väkeä pullollaan ja muutamat ensimmäiset yritykset yösijan löytämiselle hyytyivät motellien oviin liimattuihin "no vacancy" kyltteihin. Suuntasimme suosiolla hieman enemmän sivuun valtaväylältä ja kaupungin vähemmän mairittelevalta puolelta löytyikin lopulta parin tyhjän arvan jälkeen katto pään päälle. Jotain mestasta kertonee veritahrat tyynyllä, vanerit ikkunoissa ja välittömästi auton pysähdyttyä paikan päälle hyökänneet uransa ehtoopuolella olleet palvelualan ammattilaiset. Vajaat 8h unta naamariin paikallisen hifiheebojen Cadillacin basson säestäessä seinän takana ja matka jatkui jälleen. Ensimmäinen etappi oli varsin tuhti aamupalabuffa truckers pointissa paikallisten ratin veivaajien seurassa. Ajoneuvo imee ravintoa meitä enemmän, joten ennen lounasta pysähdyimme pariin otteeseen ruokkimaan ajokkimme 87regularilla. Tiukan ajon jälkeen lounaalla testiin meni jälleen uusi pikaruokaravintolaketju, jack in the box. Suosittelen välttämään ko. ketjua (Pikaruokarafloista en tykkää toki muutenkaan, mutta suosituksia voin antaa ainakin Kaliforniassa pyöriville In n out ketjusta ja Fatburgerkin on kokeilemisen arvoinen (hyvät salaatit) Budjettimatkaajalle, perus sniiduilijalle ja tien päällä kiitävälle pikaruokaraflat on helppo ja halpa vaihtoehto: 1)ei tarvitse maksaa näillä seuduilla oleellistakin oleellisempaa tippiä ja sitä myöden säästyy approx.15% 2)pikaruokaraflan löytää täällä mistä vaan, milloin vaan, kuka vaan ja vaikkei haluisikaan 3)kun asfaltti polttaa ja maantie on kuuma, niin fast food kuuluu pelin henkeen, maassa maan tavalla 4) kun maksaa energiasta, ei ruoasta, niin hinnalle saa oivan katteen. 5) joskus voi yllättää itsensä ja saada oikeasti ihan asialliset mätöt).

Matkan varrella oli jos jonkinnäköistä maisemaa ja muuta nähtävää. Yksi silmäänpistänyt detaili oli aiemmin teiden varsilla olleiden lukuisten ravintoloiden, kasinoiden, jne. mainosten vaihtuminen Texasissa Jumalan sanaan. Pari omaa suosikkiani: "Jesus didn't tapout" (tapout brandin logolla), ja "Those are commandments, not suggestions - God".

Perille Dallasin ytimeen päädyttiin n.16 paikallista aikaa. Keskusta näyttää oikein siistille ja kaupunki muutenkin oikein asialliselle. Edullinen ja soiva majoitus löytyi 13km keskustasta. Ihan kaikki nettisivulla mainitut fasiliteetit eivät ole täysin kohdillaan (fitness room=pimeä varastokoppi, jossa on yksi juoksumatto), mutta tärkeimmät, eli nukkuminen ja huoltaminen onnistuvat varsin mainiosti. Päivän viimeinen safka nautittiin 2.NBA-finaalia seuraten Texas roadhousessa. 16oz ribeyesteak ja Apple something pie, toimivat toooodella nätisti. Ravintola oli tupaten täynnä, meininki uskoakseni kohtuullisen autenttinen ja ruoka superlatiivista. Suosittelen ja palaan asiaan, kun ehdin ja jaksan koostella hyviä raflajuttuja matkan varrelta. Nyt unta palloon ja huomenna kylille...

San Fransisco & Los Angeles

Hieman vajaan 10h lento Tokiosta San Fransiscoon sujui oikein mukavasti ensimmäisten 9h ajan. Kroppa kävi jo kohtuullisen kivasti oikeaa aikaa, exit seatilla oli oikein mukavasti lebensraumia ja elokuvatarjonta oli kohdillaan. Kapteenin ilmoittaessa koneen laskeutumisesta n. tunnin kuluttua, päätti jokin syömäni herkku tehdä kapinan ja poistua kehostani nopeimmalla mahdollisella keinolla, kaikkia mahdollisia ulosmenoteitä pitkin. Olo ei siihen mennessä mukavasti sujuneen matkan jälkeen ollut ylevimmillään kun kone tiputteli korkeutta allekirjoittaneen tuijottaessa polviasennossa viemärinputkea. Samaa herkkua jatkui hostellin sängyn pohjalla puolisentoista vuorokautta.

San Fransiscosta päällimmäisenä mieleen jäivät erittäin näyttävä Golden gate, kaupungin mäkiset maastot ja niiltä auenneet näkymät, sekä poikkeuksellisen suuri määrä kodittomia ja pönttö sekaisin vaeltavaa jengiä. Wikipedian mukaan San Fransisco on Yhdysvaltojen kodittomien pääkaupunki ja tällä(kin) kertaa tuo ehtymätön tiedonlähde on ainakin lähellä totuutta. Ihmisiä elää ja sekoilee kaduilla sekä puistoissa todella paljon. Raikkaan kaupunki ilman seassa tuoksuu "kukka" joka kadun kulmassa ja turhaan tuskin puhutaan maan vapaamielisimmästä kaupungista. 60-luvun henki elää jossain määrin yhä edelleen.

San Fransiscossa karavaanin koko kasvoi yhdellä ja heinäkuun alkuun asti matkaa taitetaan kolmistaan. Myös National autovuokraamosta noudettu musta ori, citymaasturimme Ford Escape kulkee matkassamme aina Chicagoon asti. Matka tien päällä alkoi California 1 valtatietä pitkin, määränpäänä Los Angeles. Kyseistä Road trippiä voin suositella jokaiselle ja erittäin paljon. Tie kulkee Tyynenvaltameren rantaa ja maisemat ovat henkeäsalpaavan mahtavat. Must do tason juttuja! Me seikkailimme etapilla pari päivää. Yön yli pysähdys toteutettiin Motellissa Montereyn kaupungissa. Viihtyisän oloinen n. 80000 asukkaan kaupunki näköaloilla joissa aamukahvi maistuu astetta paremmalle. Rantavedessä polskivat hylkeet ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta varsin kivasti. Matkalla Montereyhyn pysähdyimme lukuisia kertoja kuvailemaan maisemia. Päivän NBA peli nautittiin Lemon grass tienvarsi ravintolassa. Elämä maistui melko hyvälle loistavissa maisemissa ajetun päivän päätteeksi kun näytöltä tuli hyvää korista, kädessä oli jääkylmää juomaa ja eteen kannettiin todella(!) hyvä curry! Parasta ja autenttisinta Thai-ruokaa, jota olen syönyt Thaimaan ulkopuolella. Ravintolan kanta-asiakas, pikkusievässä tiistai-iltaa viettänyt Harry, kyseli hämmentäviä kysymyksiä Suomesta, antoi vinkkejä nähtävyyksistä ja jakeli elämänviisauksia kaikesta aina aikuisviihteestä lähtien. Montereystä eteenpäin maisemat olivat parhaimmillaan. Mutkaisia ja mäkisiä teitä ajellessa aukesi edessä kerta toisensa jälkeen uskomattomampia näkymiä. Los angelesiin saavuttiin illan pimeydessä, joskin 8-10 kaistalla virrannut aukoton autojen nauha valaisi seutua kilpaa kaupungin hehkun kanssa.

Majoitus otettiin Downtownilta, joka osoittautui yllättävän pliisuksi. Muutamia pilvenpiirtäjiä, joissa ilmeisesti lähes ainoastaan toimistotilaa. Kaduntasollakaan ei mitään mainittavan arvoista ollut. Hollywoodissa oli astetta enemmän meininkiä. Autoja ja ihmisiä vilisti ympäriinsä. Sama jatkui Venice beachilla. Lähialuekatsaus suoritettiin myös Mullholland drivellä/Hollywood hillseillä, Beverly hillsissä ja Comptonissa. Ajeltua ja ihmeteltyä tuli toki siellä täällä, kilometrejä kertyi mustan orin mittariin Losissa varsin reilusti. Hollywood hillseiltä auenneet näkymät kaupungille olivat vakuuttavat ja lämpömittarin näyttäessä n.30 pitkin päivää kelpasi kaduilla dallailla, olla ja oleskella. Sen syvempiä tunteita ei kumpikaan nyt vierailluista isommanpuoleisista jenkkikaupungeista kuitenkaan herättänyt. Ihan jees, mutta matkaa on mukava jatkaa taas eteenpäin...

Kulttuurin, kielen ja toimintatapojen myötä Jenkkilään saapuminen tuntui kuukauden siperian ja idän ihmemaiden jälkeen kotiinpaluulta. Olemisen sietämättömän keveyden keskellä on jumppailtu aamuisin, kierrelty ympäriinsä ruokailusta ruokailuun (burgerista burgeriin) ja kumottu pari olutta illan tullen. Ei voi valittaa...

Tällä hetkellä musta nuoli taittaa matkaa Nevadan autiomaan laitamilla lämpömittarin näyttäessä messevät +43! Karujen ja mäkisten, omalla tavallaan myös makeiden maisemien lomassa matka käy kohti Las Vegasia.

Sin city

Viva Las Vegas! Mitäköhän tästä sirkuksesta sanoisi? Kasinot/majoituskompleksit ovat melko makeita ja vähintäänkin innovatiivisiä. Kaikkea mahdollista löytyy merirosvolaivasta, sirkukseen, Venetsian, New Yorkin ja Pariisin "pienoismalleihin". Jos lompakossa löytyy katetta, kaikki on mahdollista: mainittakoon esimerkkinä "aikuisten hiekkalaatikko", jossa voi ajella kaivinkoneella ja kaivella kuoppia mielensä mukaan. The strip on vilkkuvien valojen ja toinen toistaan mahtipontisempien kyhäelmien myötä häkellyttävä näky ja sama show jatkuu downtownilla. Teennäisyydessään överi ja näkemisen arvoinen, muttei hämmästyksen vuoksi tarvitse kuitenkaan paperipussiin hengitellä. Jos vastaavaa verrokkia hakee, niin enemmän Suomipoikain pää on ollut pyörällä Times squarella. Meininki ei ollut ihan yhtä kova kuin alkuun odotimme. Menoa kuitenkin riittää aamusta iltaan ja illasta aamuun. Vaikka Vegasissa asusteleekin pari miljoonaa paikallista, niin touhua leimaa tolkuton turistien ja muiden sin cityyn seikkailemaan eksyvien määrä. Kun yhteen kaupunkiin sullotaan näinkin tolkuttomasti huvittelijoita ja huvituksia, on lopputulos alkuun ällistyttävä ja parin päivän jälkeen jo melko puuduttava. Vegas on koettu ja nähty.

Lämpötila keskellä Nevadan autiomaata on melko rapsakka. Elohopea kipuaa päivittäin yli 40 ja iltasellakaan ei tarvitse turkkia kaivaa esiin, iltalämpötilat keikkuu edelleen 30 kinthailla. Ilma on lisäksi erittäin kuivaa. Suu on kurkkua myöden melko karhea ja vettä tekisi mieli kaataa uumeniinsa joka hengenvedolla. Etenkin päivällä lämpötila karsii liiat liikunta halut ja keho kaipaa altaalle varjoon tai viilennetyn kasinohelvetin pyörteisiin. Kortin iskeminen rahasta ei allekirjoittanutta oikein iske, pakolliset vivusta vedot tuli toki vedettyä (ja hävitettyä muutama dollari pelikoneen uumeniin). Aika kuluu kivasti ilman uhkapelejäkin, pelkästään olemisesta nauttien.

Oma majoitus löytyi erittäin edulliseen hintaan, oikein hyvästä Stratosphere hotelli-kasino-viihdekeskus kompleksista. Rakennelma on yksi Vegasin vaikuttavampia ja kätkee sisälleen kaikkea mahdollista maan ja Vegasin korkeimmalle kohoavan tornin välille. Huoneen hintaa kompensoi kaiken muun mahdollisen maksullisuus ja astetta kovempi hinnoittelu. Maksoimme onneksi hieman extraa deluxe huoneesta, jonka asukkaina säästyimme mm. 18$ kertamaksusta, joka peritään tornibaariin kapuamisesta. Viihdettä arkeen on tuonut edelleen tiukasti käynnissä olevat NBA:n playoffs matsit. Teatterissa kävimme tarkistamassa Pin up shown, joka onnistui yllättämään positiivisesti. Bändi veti hienosti, laulaja oli todella hyvä ja tanssijat vimosen päälle kovan luokan ammattilaisia: osoituksena mm. 10cm koroissa heitetty voltti heti esityksen kärkeen. Allekirjoittanutkin sai omat 15 sekuntia valokeilassa. Hyvä setti.

Vegasin hektisestä pätsistä matka jatkuu kohti luonnon helmaa Grand canyonille...